Meillä oli Gilien reissun jälkeen keskiviikkona koulua, mutta matka jatkui suoraan torstaina Jakartan kautta Borneon pohjoisrannikolla sijaitsevaan Kota Kinabalun kaupunkiin.
 |
Koitin punaisilla viivoilla merkata meidän reitin, eli Bali - Jakarta - Kota Kinabalu - Brunei - Kuala Lumpur - Bali |
Jakarta
Tiesin jo ennen Balille tulemista että Jakarta on nähtävä, koska kyseessä on kuitenkin Indonesian pääkaupunki. Muutama vaihtokaveri oli käynyt Jakartassa ja sanonut, että siellä ei hirveästi riitä näkemistä, niin ajateltiin että perus välilaskupäiväretki riittää meille.
Jakarta sijaitsee siis Jaavan saaren ihan länsi-osassa pohjoisrannikolla. Jaavan saari on seuraava saari Balilta länteen, mutta Jakartaan lentää silti Balilta noin puolitoista tuntia. Jakarta oli Medaniin verrattuna selkeästi siistimpi ja kehittyneempi paikka.
 |
| Jakartan katukuvaa |
 |
| Jakartassa ei hirveästi muuta tekemistä ollut kuin shoppailla :D |
Oltiin ajateltu että meille riittää kun lähdetään 3 tuntia ennen lentoa takaisin lentokentälle. Meillä oli mennyt kuitenkin lentokentältä keskustaan alle tunti, vaikka koko matka oli ollut ruuhkaa. Paluumatkaa haittasi se, että Jakartassa oli meneillään jotkin maailmanlopun ruuhkat ja kävellenkin olisi päässyt nopeammin lentokentälle. Pikkasen alkoi paniikkihiki nousta jo siinä vaiheessa kun taksikuski kysyi meiltä monelta meidän lento oli. Kuulemma on hirveät ruuhkat ja lentokentälle kestää vähintään 2 tuntia. Vielä asiaa pahensi se, että meidän tavarat oli eri terminaalissa säilytyksessä kuin mistä meidän lento lähti. Päästiin vihdoin sinne terminaaliin, missä meidän laukut oli kun oli vielä 15 minuuttia aikaa meidän check-inin sulkeutumiseen ja juostiin siellä lentokentän läpi Amazing race -tyylisesti ja napattiin vaan nopeasti rinkat selkään. Sitten napattiin äkkiä taksi lennosta ja tungettiin niin hädässä sinne sisään että taksikuskikin hämmästeli meitä. Onneksi sitten kerettiin toiseen terminaaliin meidän check-iniin ja aikaakin jäi yli 5 minuuttia. Huh, pieni helpotus oli kyllä sen jälkeen kun kerettiin sille lennolle.
 |
Jakartan lentokentän kyltin mukaan ruang merokok(tupakkahuone) kääntyy englanniksi "smoking kills" :D |
Kota Kinabalu
Kota Kinabalu on siis Borneon ihan pohjoisrannikolla, koillis-osassa Borneota. Oltiin aikataulutettu reissu niin, että meillä oli reilu neljä päivää aikaa tutkia kaupunkia. Kaupunki oli onneksi niin pieni paikka, että aika rennolla aikataululla voitiin käydä ihmettelemässä paikkoja.
 |
| Perus hotellihuone Kota Kinabalussa |
 |
| Käsityömarkkinat |
 |
| Kuivattua kalaa markkinoilla |
 |
| Kuvaa satamasta |
 |
| Kota Kinabalun keskustaa |
 |
| Kuuluisa kellotorni :D |
 |
| Matkalla näköalapaikalle nauratti kyltti 10 minuuttia(300 metriä) :D |
 |
| Näköalapaikka |
 |
| Paikallinen kauppakeskus |
Päätettiin yhtenä päivänä tehdä reissua Lok Kawin villieläinpuistoon. Kyseinen paikka oli todella ihana, koska kaikilla eläimillä oli todella paljon tilaa liikkua aitauksissaa ja selkeästi hyvät oltavat. Eläinten hoitajatkin vaikuttivat olevan aidosti todella innostuneita pitämään hyvää huolta eläimistä :)
 |
| Sunbearit oli todella söpöjä pieniä pullia (ne kasvaa n. 60-kiloisiksi) |
Useampana päivänä päädyttiin kiertelemään kauppakeskuksia ja iltaisin päädyttiin aina katsomaan leffaa. Liput leffaan maksoi noin 2 euroa, niin ei ollut hirveä kynnys ostaa lippua. Eräänä päivänä satuttiin kauppakeskuksessa huomaamaan paikka, missä pystyi käydä ampumassa jousipyssyllä, myös noin hintaan 2e. Tietysti oli pakko mennä kokeilemaan :D Mä olin ekana päivänä ihan törkeen huono, mutta tokana päivänä kun tultiin uudestaan, niin olin jo selkeästi parempi. Bring on the zombie apocalypse, I'm ready! :D
Ihan Kota Kinabalun edustalla, noin 15 minuutin lauttamatkan päässä oli ihana Tunku Abdul Rahman Marine Park, elikkä 5 saaren saariryhmä, joista kaikki saaret on luonnonsuojelukohteita. Päätettiin tehdä kahdelle niistä saarista päiväretki ja vaan nauttia ihanista rannoista.
 |
| Ihanaa luettavaa, ihanammat maisemat :) |
 |
| Pienessä veneessä, millä siirryttiin saarelta toiselle |
 |
| Simpukan sisältä kurkkasi pieni kaveri :) |
Tykkäsin Kota Kinabalusta todella paljon ja aion ehdottomasti palata sinne uudestaan joku päivä :)
Brunein sulttaanikunta
Kota Kinabalusta jatkettiin matkaa Bruneihin laivalla. Borneo on kohtalaisen hankalakulkuista maastoa ja tiet on huonot, niin pohjoisrannikolla oli helpompi mennä laivalla kuin lähteä bussilla viidakon halki. Brunei on minivaltio ja erittäin rikas, koska Bruneissa on paljon öljyä. Brunein hallitsija on koko kansan rakastama sulttaani ja Brunei on muslimivaltio. Tämä piti meidänkin ottaa huomioon pukeutumisessa ja koko matkan ajan tulikin käytettyä pitkiä housuja ja puolipitkähihaisia paitoja. Bruneissa ei myöskään myydä alkoholia.
Saavuttiin iltapäivällä Bruneihin ja ajateltiin että otetaan heti taksi Indonesian suurlähtetystöön, jotta me saadaan meidän viisumit uusittua 60 päiväksi, eikä tarvitse niitä enää Balilla lähteä uusimaan. Ainoa ongelma tässä suunnitelmassa oli se, että satamassa ei ollut yhtään taksia. Myöhemmin selvisi että koko Bruneissa on noin 40 taksia yhteensä. Sitten päätettiin lähteä kyselemään paikallisilta että saako takseja soitettua tai olisiko mahdollisesti jotain bussia, mikä veisi edes keskustaan. Kukaan paikallinen ei tietysti tiennyt mitään, koska kaikki kulkevat Bruneissa omilla autoillaan.
Lopulta yksi paikallinen jantteri, Edgar, ja hänen hieman pyöreydellään Kung-fu pandaa muistuttava kaverinsa Brian tarjoutuivat heittämään meidän heidän autollaan Indonesian lähetystöön, koska sinne on muuten niin hankala päästä. Edgar ajelikin meitä hieman ympäriinsä ensin automaatille nostamaan rahaa viisumia varten, sitten Indonesian lähetystölle toteamaan että se olikin kiinni ja pitää palata seuraavana päivänä, ja sen jälkeen vielä meidän hotellille. Edgar oli todella mukava paikallinen bisnesmies, events planner, eli tapahtumien järjestäjä. Kuulemma lähinnä järjestelee juhlia ja häitä. Kuulostaa ihan hauskalta duunilta :D Edgar oli ihan supermukava ja selitti meille kaikkea Bruneista ja mitä kaikkea meidän kannataa tehdä kun ollaan täällä. Bruneilaiset muutenkin oli todella mukavia meille, eikä kukaan katsonut meitä pahalla, vaikka ei oltukaan ihan niin peitettyjä kuin paikalliset muslimit :)
Brunei on siis rikas valtio ja siellä ei tarvitse maksaa tuloveroja, kaikilla on ilmainen koulutus, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Olikin ihanaa pitkästä aikaa olla sellaisessa Aasian maassa, missä oli hyvinvointia jaettu hieman kansallekkin. Onneksi tämä hallitsija ei ole ahne kakka, joka pitäisi kaiken vain itsellään. Toisaalta sulttaani asuu kyllä aika överissä palatsissa ja omistaa satoja autoja jne.
 |
Keskustan isoin moskeija (Omar Ali Saifuddien moskeija). Pakko sanoa että oli kyllä kohtalaisen kuuma noissa vaatteissa kun on +30c |
 |
| Keskustan moskeija |
 |
Bruneissa oli tosi hienoja kauppakeskuksia, mutta siellä ei ollut mitään kovin hyvää vaatevalikoimaa |
 |
Moskeija hieman kauempana keskustasta (Jame' Asri Sultan Hassanal Bolkiah moskeija) |
 |
| Sulttaanin palatsi |
 |
Palatsin portteja pidemmälle ei saanut mennä, mutta näytti kyllä ihan kohtalaisen isolta paikalta |
 |
| Keskustan moskeija iltavalaistuksessa |
 |
Lähijoen vesitaksi, tällainen vuokrattiin tunniksi ja lähdettiin tutkimaan Kampong Ayer vesikylää. Kyseessä on maailman suurin ja noin 1300 vuotta vanha vesikylä. Kaikki talot on rakennettu veden päälle. |
 |
| Keskustan moskeija näkyy taustalla |
 |
| Joelta näkyi sulttaanin palatsin kattoa hieman |
 |
| Kylään oli rakennettu jopa useampi moskeija myös veden päälle |


Bruneissa ei siis ollut ihan hirveästi tekemistä ja meillä oli ihan reilusti liikaa aikaa siellä, kun piti odotella viisumin valmistumista. Brunein näkisi kohtalaisen kiireaikataululla noin päivässä, jos haluaa hidastella, niin kahdessa päivässä. Mutta tykkäsin Bruneista kyllä aika paljon, todellakin näkemisen arvoinen paikka. Matka jatkui sieltä sitten viimein Kuala Lumpurin kautta takaisin Balille. Tällä kertaa jopa kerettiin viettämään Kuala Lumpurissa yksi yö ja taas kerran shoppailtiin koko aika :D
Meidän vika lentomatka Kuala Lumpurista Balille oli hieman liian jännittävä mun makuun. Matkalla oli todella paljon turbulenssia ja lopulta jouduttiin kaartelemaan lentokentän yllä noin 40 minuuttia, kun oltiin myöhästytty meidän laskeutumisajasta. Hieman jännitystä lisäsi se, että kerran lentokone oli jo laskeutumassa, mutta joutui äkkiä vähän ennen kiitorataa nostamaan takaisin ylös. Oli kyllä yksi pelottavammista lennoista, millä olen koskaan ollut. Etenkin ton lennon ja noin pitkän reissun jälkeen oli ihanaa palata takaisin kotiin :)
Brunei oli mun lempikohta tässä kirjoituksessa ja tää Edgar jantteri. Pitää jatkossa ottaa selvää että onko kaikissa maissa takseja!
VastaaPoista-Anna