Filippiinit osa 1: Boracay ja Bohol

Meidän matka Balilta alkoi varhain aamulla kohti Filippiinejä, piti herätä jo kolmelta ja lähteä lentokentälle, kun lento lähti jo kuudelta. Meidän lento meni Kuala Lumpurin kautta ja siellä olikin 12 tunnin välilasku. Tää aika tietysti taas hyötykäytettiin mihinkäs muuhun kuin shoppailuun :D Taas saattoi tulla pikkasen lisäpainoa rinkkaan, mutta minkäs sille voi kun Kuala Lumpurin kaupoista aina löytää kaikkea hienoa.

Näkymä meidän Kuala Lumpurin lounaspaikasta :)

Myöhään illalla meidän lento menikin Manilan lähelle Clarkin lentokentälle, minkä läheisyyteeen jäätiiin hostelliin yöksi, koska seuraavana päivänä meillä oli lento Kaliboon, lähelle Boracayn saarta. Lento Kaliboon kesti vain tunnin, mutta sen jälkeen bussi- ja lauttamatkat Boracayn saarelle kestivät pari tuntia.

Boracayn saari on yksi Filippiinien isoimpia turistipaikkoja, ja vaikka se olikin ihan kohtalaisen kiva paikka ja löytyi kivoja ravintoloita, niin tykkäsin esimerkiksi Gileisetä selkeästi enemmän. Mun Boracayn aikaa hieman synkensi kans ehkä se, että olin välillä vähän rasittavan flunssainen ja jäätävä yskä ei ottanu loppuakseen.

En ole koskaan käynyt Kanarian saarilla, mutta veikkaan että meno taisi olla kohtalaisen samantyylistä kun tuolla. Ainoastaan tuolla oli tosi paljon korealaisia ja japanilaisia. Kuulemma myös paljon venäläisiä, mutta niitä ei hirveästi näkynyt siellä. Venäläiset turistit ovat kyllä kohtalaisen tunnettuja siitä, että elelevät mieluummin siellä omissa isoissa ja hienoissa resorteissaan erossa muusta maailmasta. ”I come to the Philippines to sunbathe on the hotel pool, da."

Boracayn pääbiitsi eli White beach (minkä kerran väärinkuultuna
luulin et yks tarjoilija sanoi white bitch :D)

Satuttiin osuu rannalle ku hengenpelastajilla oli
kisat meneillään. Panas sekali! :D

Boracayn pääbiitsi ei ollut mitenkään superhieno, mutta kuulemma saaren muut, hiljaisemmat rannat ovat todella nättejä. Boracaylla törmättiin myös suomalaiseen jantteriin, Villeen, joka liittyi meidän matkaseurueeseen Boracayn loppuajaksi. Alma ja Niina kävivät katsastamassa Villen ja yhtien tanskalaisten kanssa nämä biitsit veneretkellä saaren ympäri, kun itse valitettavasti vaan parantelin flunssaa meidän kämpillä. Boracaylla oli kyllä ihanan puhdasta vettä ja koska aallokkoa ei ollut melkein ollenkaan, siellä oli kiva pulikoida. Ravintoloita oli myös aika moneen makuun ja olikin hauska pitkästä aikaa juoda ihan drinkkejä ilman pelkoa siitä, että niissä olisi metanolia. Tämä oli siis ykkössyy, minkä takia Balilla ei tullut hirveesti juotua drinkkejä.

Kiva drinksubaari biitsillä

Tytöt ja Ville :D

Tässä oli mun yks Boracayn lemppareimpii ruokakojuja: Shawarma!
Kunnes mä yks päivä söin niitä liikaa ja en oo sen jälkeen pystyny
ees kelaa koko shawarmoja, yöks :(

Boracayn kalamarkkinat. Käytiin täältä ostamas kala
ja paikallinen ravintola grillas sen meille :)

Meidän fisu! Kellään ei ollu mitään hajuu miten valitaan
kala, mut tää näytti ihan pätevältä yksilöltä :D

Ja se olikin todella herkullinen :)

Boracaylla tulikin vietettyä pari aika rentoa päivää ja olikin todella hauskaa, vaikka saari ei ihan mun makuun ollutkaan. Onneksi hyvä seura korvasi saaren puutteita :D Kaikki me tytöt taidettiinkin melkein yhteen ääneen todeta siinä vaiheessa kun piti heittää hyvästit Villelle Caticlanin satamassa, että tuleehan sitä ihan ikävä :)

Päätettiin jatkaa Boracaylta matkaa kohti vähemmän turistista Boholin saarta. Reissuun lähdettiin aikasin lauantaiaamuna ja ekana edessä oli pienen lauttamatkan jälkeen 6 tunnin bussimatka Caticlanista Iloiloon. Bussimatka menikin todella nopeasti nukkuessa ja audiokirjaa kuunnellessa. Iloilossa kerettiin vaan nopeasti syömään herkullista italialaista pastaa yhdessä halvassa ja ihanassa ravintolassa, ja sitten olikin edessä 15 tunnin lauttamatka Iloilosta Cebuun. Lauttamatkakin meni nopeasti, koska kyseessä oli yölautta ja suurin osa matkaa meni taas nukkuessa. Aamulla oli kyllä kohtalaisen tärähtänyt olo kun päästiin perille Cebuun. 26 tunnin matkustamisen jälkeen oli matkaseurue kyllä aika väsynyttä porukkaa. Cebusta pitikin jatkaa vielä parin tunnin lautalla vihdoin Boholin saarelle Tagbilaranin kaupunkiin. Kaikenkaikkiaan matka kesti siis 32 tuntia ja matkaa oltiin taitettu lautalla, bussilla, lautalla ja lautalla, plus muutama taksi sinne tänne.

Alma ja Niina chillaamassa sängyissä

Mä tuijotan horisonttiin ja pohdin selkeesti jotain syvällistä :D

Auringonlasku laivasta

Hyvää huomenta! Tää aamupala kuulu lipun hintaan. Nam! :D

Tagbilaranin rannikkokauupunki on Boholin pääkaupunki ja se oli todella pieni paikka. Meidän hotelli oli todella keskellä kaupunkia ja siinä oli ihanasti kivoja ravintoloita ja iso kauppakeskus lähellä. Filippiineillä syöminen on yleensä kohtalaisen halpaa, yleensä ateriat on noin 1-4 euroa.

Päätettiin tyttöjen kanssa seuraavaksi päiväksi vuokrata skootterit ja lähteä katsastamaan Boholin maaseutua. Olikin ihanaa pitkästä aikaa taas päästä ajelemaan skootterilla. Meille osui suurimmaksi osaksi päivää todella kiva sää, muutaman kerran piti mennä äkillisiä sadekuuroja pakoon jonkun katoksen alle. Kysyinkin meidän hotellin työntekijältä, että tietääkö hän millainen sää on, jos vuokrataan skootterit. Työntekijä vaan katsoi mua hetkisen ja totesi, että hän ei tiedä huomisen säästä, koska sää on aina todella arvaamaton. Aasiassa on ihanan hälläväliä-asenne säiden suhteen. On kyllä omituista palata takaisin Suomeen Ilmatieteen laitoksen kolmen tunnin tarkkuudella tulevien sääennusteiden pariin :D 

Meidän päiväreissun tarkoituksena oli siis nähdä sellaisia pieniä söpöjä apinoita, tarsiereita, ja kuuluisat suklaakukkulat. Olikin todella helppoa suunnistaa Boholilla, koska oli vain muutama päätie ja sen lisäksi paikalliset puhuivat maaseudullakin todella paljon englantia. Tiet oli myös muutamaa tietyömaakohtaa lukuunottamassa todella hyvässä kunnossa, ainakin verrattuna Indonesian teihin.

Ihania vanhoja rakennuksia tuli vastaan :)

Tytöt pitämässä taukoa

Tämä on jeepney, se on Filippiinien suosituin julkinen kulkuväline.
Nää siis keksittiin tokan maailmansodan jälkeen kun maassa oli
hirveä puute julkiselle liikenteelle ja jenkkien armeijajeepeistä
muokattiin tällainen pidennetty versio

Venailtiin yhden paikallisen jantterin kanssa sadekuuron loppumista

Mun skootterin peilissä oli rukousnauha suojelemassa mun
skobaa, olikin erittäin hyvä suojelija ku koko reissu meni todella hyvin :)

Tarsierit valloittivat mun sydämen heti ensisilmäyksellä. Aluksi en yhtään hahmottanut kuinka totaalisen pikkuruisista kamuista oli kysymys ja naurattikin kun kysyin portilla työntekijältä, että pitääkö kamera laittaa reppuun, varastaako tarsierit niitä samalla tavalla kädestä kuin normaalit apinat. Oli kyllä jälkikäteen ajateltuna erittäin kohteliasta työntekijältä, että hän tyytyi vain hymyilemään mulle hieman huvittuneesti, eikä revennyt päin naamaa. Tarsierit on ehkä just mun kameran kokosia ja olisi erittäin koomista edes kuvitella niitä yrittämässä raahata mun kameraa :D

So tiny! So adorable!

Tää yksilö näytti kyl siltä et sil oli
jotain maailmanvalloitussuunnitelmia
"I shall take over the world tonight, mwahaha!"

Jättimäiset silmät.. ja muutenkin vähän omituinen ilme :D

Jatkettiin sitten matkaa tarsier sanctuaryltä kohti suklaakukkuloita. Suklaakukkulat on siis pieniä identtisiä mäkiä, mitä on samalla alueella noin 1300-1800 kappaletta. Mentiin skoottereiden kanssa yhden suklaakukkulan huipulle ja sieltä olikin ihanat näkymät. Meille sattuikin sopivasti että iski ihan jäätävä trooppinen sadekuuro juuri kun oltiin vuorella ravintolassa syömässä lounasta ja se päättyi heti kun oltiin saatu tyttöjen kanssa masut täyteen. Matka takaisin kaupunkiin menikin hyvässä säässä.

Toisella puolella rinnettä olikin hieman synkempää.

Parin päivän jälkeen lähdettiinkin Tagbilaranista kohti Malapascuan pientä saarta. Malapascua on Cebun saaren pohjoisrannikolla. Todella moni oli kehunut Malapascuaa ja se on tunnettu etenkin hyvänä sukelluskohteena. Olin siis kohtalaisen innoissani siitä, että meidän viimeinen kohde ennen Manilaa oli leppoisa rantaloma, missä saa ihanasti ladatttuu akut hektistä Manilaa varten :)

Mä ja Alma aikaisin aamulla valmiina taas reissuun

Meidän hotellin työntekijä Tagbilaranissa
oli tosi lepposa jantteri

Olikin mopotaksissa sopiva teksti "In God we trust"
ku meidän rinkat sidottiin vähän huterasti siihen taakse :D

Toistaiseksi Filippiineistä on jääny mieleen se, että jännä vaikka tää on Malesian ja Indonesian naapuri, kuinka totaalisen erilainen paikka tää on. Täällä näkyy todella paljon sekä kristinuskon että espanjalaisten ja jenkkien vaikutus paikalliseen kulttuuriin. En ookkaan kovin usein matkustanut maassa, missä on näin kristittyjä ihmisiä, että se näkyy todella paljon myös arkipäivässä. Ihmisillä on tosi usein täällä ristejä kaulassa, rukousnauhoja esillä, täällä on todella paljon uskonnollisia patsaita ja kirkkoja. Tagbilaranissa meidän lähikauppakeskuksessa oli kauppa, missä myytiin pelkästään pyhimysten patsaita. Ihmisillä näkee myös yllättävän avoimesti uskonnollisia t-paitoja. Yhdellä vanhalla papalla luki paidassaan ”God is always good” ja toisella mun ikäisellä nuorella miehellä ”Real men pray”. En oo yhtään tottunut näin näkyvään kristinuskoon. Jotenkin mä aina oon kuvitellu kristinuskon vähän sellaisena taustauskontona, ei niin vahvasti vaikuttavana ihmisten elämään. Suomessakin aika moni munkin kaveripiiristä joko ei kuulu kirkkoon tai kuuluu lähinnä pintapuolisesti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Filippiineillä noin 90% väestöstä on kristittyjä, eli 80% katolisii ja 10% lähinnä kristittyjä pienempiä kirkkoja. On ollut kyllä erittäin mielenkiintoista tutustua tarkemmin Filippiinien kulttuuriin. Vaikka kuinka paljon oon reissannut, en oo vielä tällaista paikkaa löytänyt mistään. Tykkään Filippiineistä kyllä todella paljon, oon todellakin tulossa joku päivä tänne takaisin :)

Tagbilaranin ostoskeskuksen kauppa

Vikat viikot Balilla, vankilavierailu ja haikeat hyvästit

Vikat viikot Balilla meni lähinnä siihen, että koitti vielä tehdä kaikkea tosi balimaista ja käydä syömässä vielä niissä kaikissa lempipaikoissa mahdollisimman monta kertaa. Vikat viikot meni siis surffaillessa, kavereita nähdessä ja tuli jopa kokeiltua muy thaita. Se oli ihan törkeen päheetä ja haluun ehdottomasti jatkaa sitä Suomessa. Oon kohtuu varma et musta vois tulla yks maailman parhaita muy thai –nyrkkeilijöitä :D

Yksi meidän vikoista excuista koulussa oli se, että opeteltiin soittamaan
perinteisillä gamelan-soittimilla. Erityisen miellyttävän tästä oppitunnista
teki se, että oli tätä edeltävä ilta vähän venähtänyt juhliessa ja toi
"musiikki" mitä noista soittimista tuli oli kohtalaisen jäätävää siinä olotilassa

Balin yksi parhaimpia puolia oli ruoka ja se, kuinka monta eri vaihtoehtoa oli joka päivä. Mä olin siis ihan törkeen pähkinöissä Balin ruokavalikoimasta. Todella läheltä löytyi vaikka kuinka monta eri ravintolaa, missä oli paikallista, japanilaista, meksikolaista, englantilaista, italialaista, yleistä länkkärisafkaa jne. Muutamaa paikkaa jäänkin suuresti kaipaamaan ja toivoisin myös Suomeen hyviä ravintoloita, mistä saisi herkullista safkaa alle 5 eurolla :D

Käytiin myös yhtenä päivänä tutustumassa meidän lähivankilaan muurien sisäpuoleltakin, kun yksi vaihtareista tunsi pari saksalaista ketä oli siellä istumassa huumeista. Päästiin siis lähinnä vierailijoiden huoneeseen, mutta oli todella mielenkiintoista kuulla, millaista on elämä kolmannen maailman maan vankilassa. Kyseessä oli siis Kerobokan jail, tuttavallisemmin Hotel K. Kerobokan oli siis se kaupunginosa, missä mä asuin. Tän vankilan ohi mä ajoin suunnilleen joka päivä skootterilla, kun matkasin etelään Kutan tai koulun suuntaan.

Kerobokan jail on kyllä kuulemma yksi Indonesian parhaimpia vankiloita ja siellä on vangeilla jopa kohtalaisen hyvät oltavat. Kuulemma ennen viime vuotta siellä myös oli ollut huonot oltavat, mutta asiat olivat lähteneet paranemaan kun viime vuonna vangit olivat mellakoineet kesällä. Nyt vankilassa näki paljon rakennusprojekteja meneillään, kuulemma vankilaa oltiin laajentamassa ainakin.

Vankilat toimivat hieman eri tavalla kyllä Indonesiassa, kuin mihin on ite tottunut. Täällä vankiloissa ei kannata olla köyhä. Vain rahalla saa ostettua itselleen kaikennäköisiä mukavuuksia, esimerkiksi syömäkelpoista ruokaa, mukavamman sellin yms. Kuulemma jos maksaa tarpeeksi rahaa, niin pääsee jopa päiväretkelle vankilan ulkopuolelle. Vangit myös kertoivat sisäpiiritietona sitä, että vankilan johtajan vaimo omistaa vankilan kanttiinin, mistä saa ostettua lisäruokaa, ja tämän takia vankilan perusruuasta on tehty ihan järkyttävän hirveää. Naurettiinkin sille, kun odotettiin meidän vierailuvuoroa ulkopuolella, kun McDonaldsin kuljetusskootteri oli juuri viemässä jollekkin vangille ruokaa :D Vangit kertoivatkin, että mihin tahansa aikaan vuorokaudesta vangeille sai jättää porteille tavaraa ja vahdit veivät ne vangeille heti.

Saksalaiset kaverit viihtyivät vankilassa kohtalaisen hyvin, heillä oli siellä kuulemma tarpeeksi mukavuuksia, jopa internet. Toinen saksalainen, jolla oli ollut hieman huumeita mukanaan kun oli saapunut lentokentälle, oli saanut ensin puolentoista vuoden tuomion, sitten valittanut siitä ja saanut kolme vuotta. Valittanut uudestaan ja saanut viisi vuotta. Lopulta hän oli kirjoittanut presidentille ja saanut taas tuomion alennettua kolmeen vuoteen. Indonesian oikeuslaitos on vähintään mielenkiintoinen. Toinen saksalaisista oli puolestaan salakuljettanut hasista ja jäänyt kiinni, hän oli sitten päättänyt lahjoa tuomarin ja sai minimituomiona viisi vuotta vankeutta. Maksimituomio tästä rikoksesta on siis Indonesiassa kuolema.

Vaikka saksalaiset toverit sanoivat, että vankilassa on mukavat oltavat, ei se silti vaikuttanut miltään supermukavalta ympäristöltä. Kuulemma vartijat eivät hirveästi välitä, vaikka vangit tappelevat keskenään. Ehkä korkeintaan siinä vaiheessa menevät väliin, jos toinen näyttää siltä että on kuolemassa. Kerobokan jailista harvoin yritetään karata, koska kiinnijäämisriski vilkkaalla asuinalueella on kohtalaisen suuri. Kiinnijäämisestä rangaistuksena vartijat hakkaavat karkaajan henkihieveriin, rikkovat ainakin luita, ja heittävät sen jälkeen eristysselliin. Kyseisessä sellissä pitää kuulemma norua noin pari kuukautta ja sinä aikana ei hirveästi tuoda ruokaa. Kuulemma pysyy hengissä kun muut vangit heittävät sulle jostain luukusta ruokaa. Ei taitaisi Suomessa mennä tollaiset läpi. Toisaalta ehkä meidän vankiloista karkailtaisiin vähemmän jos olisi tollainen rangaistus :D En kyllä kannata tätä ideaa.

Mä ja muutama paikallinen oltiin helpottuneita
kun päästiin ulos vankilasta :D

Koulussa vikat tentit meni todella helposti läpi ja vikan tentin jälkeen oli suoraan päättäjäisseremonia. Seremonia meni yllättävän smoothisti, en edes kompastunut rappusissa perinnepuku päällä. Jouduin kyllä vahingossa lavalle tanssimaan balilaista tanssia yhden tanssiesityksen yhteydessä ja oli tanssijan vieressä kyllä kaikkea muuta kuin smooth olo :D

Mä ottamassa todistusta vastaan

Mä ja Nyoman(yksi koulun työntekijöistä)

Bali oli alkanut jo muutamassa kuukaudessa tuntua ihan kodilta ja tuntui todella haikealta lähteä sieltä. Kevät oli todella hauska ja upea kokemus. Suuri kiitos kuuluu myös muille vaihtareille, jotka kaikki olivat todella ihania tyyppejä ja tulee hirveä ikävä sitä porukkaa :( onneksi suurin osa vaihtareista on suomesta ja on kohtalaisen helppo tavata myös kesän jälkeen :)

Tulee kyllä ikävä mun huonetta :(

Yksi mun lemppareista lähiteistä, mikä meni riisipellon läpi

Auringonlasku meidän kotikadulla

Auringonlasku lähiriisipelloilla

Meidän kadulla kiertelevä ruokakärry

Indonesialainen tyyli kuljettaa isoja lasteja skootterilla
uhmasi välillä kyllä kaikkia fysiikan lakeja :D

Mä tyylikkäänä sadeviitassa :D "I'm sexy and I know it!" :D

Alma kysykin tossa multa yks päivä että suosittelisinko Balia vaihtokohteena, niin mun vastaus oli heti joo. Kaikki ei ehkä oo samaa mieltä, mutta mä tykkäsin siitä ihan vaihtopaikkkanakin. Koulua oli kyllä kohtalaisen vähän ja tietyt tunnit tuntui todella turhalta siellä, mutta mulle ainakin oli todella hyödyllistä oppia indonesian kieltä, koska aion jatkossa mennä vielä monta kertaa käymään Indonesiassa uudestaan. Sen lisäks tunneilla käytiin myös yleisiä hyödyllisiä juttuja, mitä oli kiva tietää Indonesiasta. Suurimmaksi osaksi kyllä kaikki muut tunnit kuin indonesian kieli tuntuivat turhalta.

Koulun lisäksi oli todella kiva hengata Balilla isomman ryhmän kanssa. Tuntuu että jos sinne olisi lähtenyt yksin tai vaan parin kaverin kanssa, niin olisi ollut todella paljon köyhempi kevät. Vaihdossa kuitenkin tärkeintä ei varmaan ole kuitenkaan se koulu, vaan se mitä tehdään vapaa-ajalla uusien vaihtokavereiden kanssa :)

Bali ja Indonesia muutenkin oli todella mielenkiintoinen kulttuuri. Tuntuu että ilman koulun avustusta ei olisi päässyt itse yhtä hyvin perille Indonesian kulttuurista. Yksi jännä puoli Indonesiassa on se, miten jos ihmisiltä kysyy, että mistä ne on kotoisin, ne ei välttämättä vastaa että Indonesiasta, vaan sanovat tietyn saaren. Indonesialaiset samaistuvat selkeästi mieluummin tietyn saaren identiteettiin. Toisaalta koska Indonesiassa on niin montaa eri kulttuuria, kieltä, uskontoa yms, niin tuntuisihan se melkein samalta itsekkin sanoa, että olen kotoisin Euroopasta, sen sijaan että sanoisin että olen Suomesta. En kuitenkaan koe hirveästi että voisin samaistua esimerkiksi italialaisiin.

Tenttien jälkeisinä päivinä tuli hengattua aika paljon muiden vaihtareiden kanssa ja vikoissa bileissä olikin aika surullisia hyvästejä. Mutta onneksi lohdutti hieman se, että matka jatkui suoraan Alman ja Niinan kanssa Kuala Lumpurin kautta Filippiineille vajaaksi kolmeksi viikoksi :)

Tässä kans linkki youtubeen jos joku haluu kattoo yhden vaihtarin, Johanneksen, tekemän videon meidän Bali-vaihdosta :) Studying in Bali