Sumatra: Osa 2

Tarina jatkuu:

Tavattiin ekana päivänä Lake Toballa paikallinen sumatralainen bisnesmies, Ian, joka kysyi oltaisko haluttu lähtee sen matkaseuraks Bukit Lawangin suuntaan. Eka tietysti kieltäydyttiin, koska todella omituista, että joku tarjoaisi ilmaiseksi noin pitkän automatkan. Mutta Ian vakuutti, että hän van halusi pitkälle matkalle seuraa, ettei nukahtaisi. Ian kuulemma usein kyysäillee reppureissaajia ympäri Sumatraa. Ian sanoi että hänellä oli jokin tapaaminen sovittu Bukit Lawangiin. Itse ei oltu suunniteltu sinne menemistä sen tarkemmin, mutta kun tuli tilaisuus, niin päätettiin sinne lähteä. Bukit Lawangissa on siis Gunung Leuser National Park, mikä on kuuluisa, koska siellä asustaa orankeja villinä viiidakossa.

Oltiin lähdetty Sumatralle ilman mitään sen suurempi suunnitelmia. Tiedettiin vaan eka paikka minne mennään, eli Lake Toba, ja ajateltiin että paikan päällä sitten kyllä asiat selviää. Paikalliset kuitenkin aina kohtalaisen innoissaan selittää, että minne kannattaa missäkin mennä. Olin pikkasen lueskellut matkaopppaasta, minne mentäis, ja Bukit Lawang oli kyl siel mainittu yhtenä parhaimmista mestoista.

Oltiin pari päivää jo oltu sitä mieltä, ettei nousta jonku epämääräisen jantterin kyytiin, mutta sitten kaikki paikalliset länkkärit oli tuntenu Ianin jo monta vuotta ja sanoi että se on turvallinen tyyppi, niin päätettiin suostua. Oikeastaan meille naurettiin kun kysyttiin voidaanko lähteä Ianin kyytiin. Aluksi oltiin epäilty että Ian on joku Sumatran pahamaineisin huumekuriiri tietysti, minkä takia muuten se tekis tollaisia reissuja? Länkkärit kertoi, että Ian myy kalaa ja etsii koko ajan uusia mestoja, mistä sitä voi saada. Bukit Lawangissa on tosi iso joki. Aijaa.. Skeptiset suomalaiset ry, Tiina ja Niina oli heti kelaamassa pahinta tollaisesta jantterista, joka halus olla meille vaan ystävällinen. Toisaalta hyvä olla varovainen reissussa, etenkin naisena, eikä vaan nousta kenen tahansa kyytiin.

Lähdettiin siis aamulla heti ysin lautalla takaisin Parapatiin ja jatkettiin sieltä matkaa kohti Bukit Lawangia. 

Parapatin markkinat

Meidän kyyti

Ianilla oli onneksi nelivetojeeppi, niin sillä selvisi hyvin kuoppaisella ja mutkaisella tiellä. Jeeppi oli tosin kohtalaisen vanha ja autossa oli vain kaksi istuinta, eli takana oleva pääsi istumaan lattialla. Ian kysyi että halutaanko käydä katsomassa yksi vesiputous matkalla. Päätettiin siis tehdä pieni koukkaus vesiputouksen kautta. Käytiin samalla syömässä jossain Ianin tutun ravintolassa Toban rannalla. Se olikin söpö paikallinen mesta, syötiin grillattua kalaa. Kalan sai käydä valitsemassa ravintolan edessä olevista altaista :D

 Tuolla laaksossa Tongginin kylässä oli meidän ruokapaikka

 Ravintolassa oli terassi veden päällä

Ian rupes leikkii meidän ruualla prkl! :D

Ada kamar kecil? Eli onko vessaa. Sumatralta ei hirveästi

pönttöjä löytynyt, mutta tällaiset reiät lattiassa kelpas ihan jees.

Ruuan jälkeen suunnattiin viereiselle vesiputoukselle. Se oli todella kaunis ja ehkä suurin, mitä olen koskaan nähnyt. Olikin hassua, kun oltiin siinä menossa ihailemaan vesiputousta, niin yhtäkkiä selän takaa alkaa kuulumaan monta kertaa "what is your name?". Käännyttiin ja meidät ympäröi 15 noin 9-vuotiasta lasta jotka kaikki alkaa kysymään meiltä suoraan kouluvihkosta kaikkia kysymyksiä. "Do you think English is important?" "What is your favourite food?" "What are your hobbies?" Aaaaaaaaaaw, söpöysyliannostus! :D Paikalliset lapset oli niiiin söpöjä :D

Lapset piirittämässä seuraavaa länkkäriä :D

Sieltä jatkettiin siis ajamista Bukit Lawangin kaupunkia kohti. Valitettavasti nopein reitti meni Medanin kautta, missä jouduttiin sitten seisomaan ruuhkissa melkein kaksi tuntia. Medan oli saasteisin kaupunki, missä mä oon ikinä käynyt. Siellä leijui oikein sellainen saastepilvi ilmassa. Yäk.

Bukit Lawangiin saavuttiin joskus ysiltä illalla, eli melkein 12h matkustamista oli takana. Autossa istuttu siitä ehkä 9-10h. Oltiin ihan totaalisen rikki kyllä illalla. Ainoo mitä mä kaipasin oli sänky ja suihku. Onneks Ian oli varannu meille hotellin valmiiks. Yksi tyyppi Tuktukissa oli suositellut sitä paikkaa. Hotelli olikin kohtalaisen kaukana kaupungista, noin 20 minaa jouduttiin kävelemään joen vierusta ja lopuksi vielä kiivetä ihan törkeesti portaita, koska se paikka oli vuoren rinteessä. Huoneet oli tietysti ihan jäätävät. Siellä oli patja lattialla ja kun laitettiin valot päälle, isoin hämähäkki mitä mä oon ikinä nähnyt vilisti äkkiä ulos ikkunasta. Joo ei, tää mesta oli ihan liian viidakossa. Niina tunnetusti myös pelkää hämähäkkejä todella paljon.

Tyyppi sanoi siis meille, että voidaan toki vaihtaa huonetta. Keräiltiinkiin sitten hetkinen itteemme toises huoneessa ja päädyttiin siihen, että vaihdetaan kokonaan parempaan mestaan. Etenkin kun huoneet tässä paikassa maksoi 200k/16e, niin ihan ylihintaa tollasest kämäsyydestä. Ja lisäks toisessa huoneessa oli samanlainen hämppis meitä kyyläilemässä katossa, tämän faktan kyl paljastin Niinalle vasta sen jälkeen ku oltiin poistuttu kauas tosta paikasta.

Käveltiin takas kaupunkiin ja otettiin pikkasen kalliimpi hotellihuone(325k/27e per huone). Huone oli kohtalaisen siistihkö ja kylmällä suihkulla tietysti. Lakanoissa ei reikiä, mutta oli pikkasen tahroja. Kelpasi siis oikein hyvin, nolla hämppistä huoneessa on aina bonusta.

Seuraavana aamuna oli herätys seiskalta, koska piti käydä syömässä iso aamupala ennen kun lähdetään viidakkoon. Oltiin varattu oppaalta päiväksi viidakkovaellus ja koskenlaskuu paluumatkalle. Lähdettiin siis kävelemään vaikeamaastoiseen viidakkoon noin 6 tunniksi. Meidän porukassa oli siis 5 tyyppiä, eli mä, Niina ja Ian, sekä 2 opasta. Yhden päivän jungle trekking maksoi 300k/25e ja koskenlasku 120k/10e.

Meidän pääopas, Dian, oli todella pätevä tyyppi. Dian oli kasvanut pienestä pitäen Bukit Lawangissa ja hankkinut oppaan pätevyyden. Meidän toinen opas, jonka nimee en muista, ei sikana puhunut englantia, mutta oli silti aika pro. Siellä se paineli viidakossa lepposasti flipflopeissa :D Dian oli kuitenkin todella innokas selittämään kaikkea kasveista ja eläimistä. Viidakkovaelluksen pääpointti oli siis päästä näkemään orankeja livenä, mutta nähtiin myös kolmea muuta apinalajia sekä tosi paljon eri puita ja ötököitä. Indonesiaks Orangutan on kirjaimellisesti metsäihminen(orang=ihminen, utan=metsä). Kun kysyin Ianilta, että voinko sanoa olevani metsäihminen, a forest person, sanomalla saya orang utan, ni Ian vaan nauroi. "No, then you are an orangutan haha." :D

Viidakkovaellus oli kyllä yks rankimpia juttuja, mitä mä oon ikinä tehnyt. Viidakossa oli noin 35 astetta lämmin ja hyttysiä ja iilimatoja kaikkialla. Valitettavasti meidän asut ei ollu kovin pätevät, koska mulla oli lenkkareina vaan converset ja pitkiä housuja ei ollenkaan. Onneks sain niinalta lainata vähän pidempivartisia sukkia, mitkä sain vedettyä puolipohkeeseen. Oli siis kohtalaisen kuuma kun oli pitkät shortsit, pitkähihanen villapaita, t-paita ja kaulaliina kaulassa. Mutta selvittiin vain muutamalla hyttysenpistolla ja yhdellä iilimadolla, kaikin puolin siis voitto. Toi iilimatokin oli vaan mun kengän ulkopuolelle kiinnittynyt, spotattiin se niin nopeesti, ettei se kerennyt iholle asti onneks. Yäks.

Eka puol kilsaa oli ihanan helppokulkuista polkua, mutta kansallispuiston

rajalla polku loppui, koska sinne ei sellaista saa rakentaa.

Maasto viidakossa oli ihan naurettavan vaikeakulkuista ja otti ihan sikana kunnon päälle mennä koko ajan ylös, alas, ylös, alas viidakon omia portaita. Vikoissa mäissä mun reidet vaan tärisi ja olikin jalat kipeet seuraavat pari päivää. Mäet oli todella jyrkkiä ja välillä piti pitää puista/maasta/liaaneista kiinni, ettei tipahtanut alas rinnettä. Kuumotti kyl ku Dian sano et kattokaa aina ennen koskemista, ettei koske vahingossa käärmeeseen :D Onneks tosin meidän oppaat oli koko ajan ihan lähellä ja aina kun liukastuin tai muuta, niin toinen oli sekunnin sisällä nappaamassa kiinni. Dian myös tarjoutui noin puolen tunnin jälkeen kantamaan mun ja Niinan reppua loppumatkaksi. Meidän oppaat oli siis ihania.

Kuvasta ei oikein käy ilmi kuinka oikeasti vaikeakulkuista se

maasto oli. Rinteet oli sellaisia, että pystyi nojaamaan seiniin.

Viidakon lungeimmat apinat

 Äiti ja noin 5kk vanha vauva

Kuumotti muuten ihan törkeesti antaa banskuu. Aika nopeesti
tästä menin takas oppaan selän taakse piiloon :D

 En ollutkaan koskaan nähnyt näin suurta muurahaista

 Toinen apinalaji, näitä löytyy myös balilta

 Lounas

Nätissä paikassa syötiin lounasta

Syötiin viidakossa ekaksi hieman ananasta, olikin ehkä paras ananas, mitä mä olin ikinä syönyt. Se ei ollut yhtään hapan, pelkästään makea. Täydellinen ananas noms. Ja lounaaksi vaelluksen hintaan kuului nasi goreng, eli paikallista riisiruokaa kananmunalla. Oli erittäin herkullista. Olikin todella ihanaa huomata, miten tarkkaan Dian katsoi ettei jätetä mitään roskia viidakkoon. Oltiin siis Gunung Leuserin kansallispuistossa, missä on paljon suojeltuja eläin- ja kasvilajeja.

Tosi moni indonesialainen roskaa mun makuun ihan jäätävän paljon. Aina hirvittääkin katsoa näitä paikallisia, kun ne heittelee ilman mitään omantunnontuskia kokonaisia roskasäkkejä tien sivuun tms. En kyllä yhtään ihmettele jos Bukit Lawangissa on suhtautuminen erilaista. Ihmiset siellä saivatkin todella karun opetuksen vuonna 2003 siitä, miten luontoa ei kannata liikaa tuhota.

Bukit Lawangissa oltiin ihan liikaa tehty laitonta metsänkaatoa palmuöljyviljelmien tieltä ja nämä palmut eivät ime yhtä paljon vettä kuin sademetsän puut. Palmut myös on istutettu riveihin, eikä yhtään tarpeeksi tiiviisti. Tästä siis seurasi se, että paikallinen iso joki tulvi ja yhtenä päivänä sen reunat antoi periksi ja jättimäinen hyökyaalto pyyhkäisi koko kylän yli. Silminnäkijät kuvasivat aaltoa noin 20 metriä korkeaksi. Aalto pyyhkäisi tieltään taloja ja 239 ihmistä kuoli, joista 5 turistia. Noin 1400 ihmistä menetti kotinsa. Todella surullista. Bukit Lawang kuitenkin saatiin rakennettua uudestaan ja avattiinkin noin 8 kuukauden jälkeen turisteille. Pikkuhiljaa kaupunki on alkanut pääsemään yli tästä jäätävästä tapahtumasta.

Wikitravelissa oltiin aika hyvin kirjoitettu tapahtumasta: 

"For many villagers the trauma of losing family, friends and their homes has taken a long time to come to terms with. The people were facing unemployment and homelessness. It has been a long road to recovery and an especially hard task to rebuild a town with only limited financial assistance from the government. However the people in Bukit Lawang are survivors and the new village is taking shape and more and more businesses are opening again.

Especially the young generation is hoping to rebuild the village in more sustainable way than before and they are very aware of the importance of preservation of the fragile eco system they live in. They can use all the support they can get and the income of tourism will help them in realizing their ideas for a brighter future for Bukit Lawang."

Meidän viidakkoreissu meni siis todella hyvin ja lopuksi olikin ihanaa laskea alas jokea "lautalla", vaikka kaikki vaatteet kastuikin. Sen hikoilun jälkeen pieni kastuminen ei yhtään haitannut. Oli todella hauskaa laskea yhteen köytetyillä renkailla alas jokea, monta kertaa tuli isoja pomppuja. Joki oli onneksi kohtalaisen leppoisa, niin ei mitään suurta hukkumisvaaraa ollut. Jokimatka kesti noin vartin ja olikin kivaa vaan lillua ja ihailla viidakkomaisemia.

"Lautta"

Ihan ku ois käyny vaatteet päällä uimassa :D

Oli kyllä taas ihan loistava reissu toi viidakkovaellus, mutta nyt kun se on kerran tehty, niin en tiedä nautinko niin paljon, että lähtisin uudestaan. Eläimet oli kivoja, mutta maasto ihan liian rankka.

Mä, toka opas, Dian ja Niina. Sumatralla ihmiset poltti ihan sikana röökii,

varmaan kaikissa kuvissa, mitä otin ihmisist siellä, oli röökit joko pöydällä,

kädessä tai suussa. Mutta Sumatralla aina ku tapas uusii ihmisii, ni oli hyvä

keino saada kavereita tarjoomalla röökii. Meitä oikein ihmeteltiin ku ei poltettu :D

Aika nopeesti viidakkovaelluksen jälkeen vaan vaihdettiin vaatteet ja pakattiin auto. Edessä oli reilun parin tunnin ajo takas Medaniin.

Sumatra: Osa 1

Viime viikolla päätettiin tehdä reissu Sumatralle, Indonesian suurimmalle saarelle. Sumatra on noin 3 kertaa Jaavan kokoinen ja maailman 6. suurin saari. Sumatra on hieman maaseutumainen mesta ja vaikka se onkiin kooltaan todella jättimäinen, niin silti siellä asuu "vain" 50 miljoonaa ihmistä. Jaavalla asuu siis 135 miljoonaa ihmistä.

Punaisella siis Sumatra, sen vieressä Jaava ja Jaavan päädyssä Bali :)

Keskiviikkona illalla heti koulun jälkeen mä ja Niina otettiin lento Jaavan kautta Sumatralle. Meillä oli aika lyhyt vaihtoaika, 1h 40min, ja vähän kuumotti siinä vaiheessa kun Balin päässä kone oli melkein tunnin myöhässä. Onneks oltiin käsimatkatavaroilla liikenteessä ja tehty check-in jo netissä, ni ei ollut mitään hätää. AirAsia on kyl ehkä ainoo halpalentoyhtiö, mikä ei nillitä käsimatkatavaroiden koosta, ainakaan en oo koskaan huomannu et se nillittäis. Mul ja Niinal oli molemmilla rinkat ja käsilaukut käsimatkatavaroina. Toisaalta meidän rinkat oli kyl vaan puolitäynnä.

Heti ku saavuttiin jo Jaavalle vain reilun tunnin lentämisen jälkeen, niin huomas jo hirveen eron Balin kulttuuriin. Meitä tuijotettiin tosi paljon. Taidettiin ollakkin Bandungin lentokentän lähes ainoat naiset, kenellä ei ollut huntu päässä. Balilla on muslimeita vain 5%, mutta muilla pääsaarilla onkin selkeästi enemmän. Onneksi mulla oli jalassa pitkät shortsit ja t-paita. Nopeasti laitoin pitkähihasen päälle ja huivia peittävämmin kaulaan, ni tuli vähän vähemmän ahdistava olo siitä tuijotuksesta. Tosi paljon meitä tuijotettiinkin tän reissun aikana. Meidän paikallinen kaveri sano et paikalliset harvoin näkee valkoihosii ihmisii, etenkin maaseudulla. Jotku ei oo koskaan nähnyt länkkärii. Siksi siis tuijotus, toki muitakin syitä löytyy, mutta se oli kuulemma pääsyy.

Oltiin Medanissa, Sumatran saaren pääkaupungissa, keskiviikkoiltana lähemmäs puolta yötä. Mentiin nopeesti siitä vain taksilla meidän varaamaan hotelliin nukkumaan kunnon yöunet, koska aamulla piti lähteä ajoissa ajamaan kohti Lake Tobaa. Hotelli Medanissa maksoi noin 25e yöltä ja oli ihan semi-ok. Lakanat oli kai puhtaat, mutta kohtalaisen kuluneet, tahraiset ja reikäiset. Todella hämmentävää Sumatralla oli se, että hotellit oli kalliita ja jäätävän likaisia. Normaali hotelliyöhinta Indonesiassa on siis noin 10-20e per huone ja tuolla rahalla yleensä saa jo kohtalaisen luksusta.

Medanin eka hotelli

Medanilainen moskeija

Näitä kolmipyöräisiä mopoja( nimeltään becak) oli paljon. Niillä olikin kätevä kulkea Medanissa ja kyyti toiselle puolelle kaupunkia maksoi max 25k/2e. Tosta sivuvaunusta tuli mieleen maitokärry.

Aika perusmaisemaa Medanista, tältä suurkaupungit täällä näyttää, 

vaikka Medanissa onkin 2 miljoonaa asukasta.

Aamulla vedettiin nopeesti hotellilla huoneen hintaan kuuluva aamupala, eli paahtoleipää ja kananmunaa. Olisi siihen kai muitakin juttuja kuulunut, mutta ei tehnyt mieli ruveta klo 8 aamulla kokeilemaan paikallisia ruokia noutopöydästä, etenkin kun on 5h ajomatka edessä, niin ei halua että vatsa menee ihan totaalisen sekaisin.

Otettiin hotellilta kyyti pitkän matkan taksiasemalle (50k/4e per auto) ja sieltä taksiasemalta otettiin 8 hengen auto Parapatiin(65k/5e per nenä), eli Lake Toban rannalla olevaan kaupunkiin. Laitan näitä hintoja tähän siis lähinnä sen takia jos muut vaihtarikaverit haluu tehdä Sumatran reissun, niin voi täältä vähän laskeskella, millä budjetilla siellä voi liikkua.

Automatka kesti noin 5 tuntia ja autoa vaihdettiin 3 kertaa. Ensin meidät ajettiin Medanista Siantariin ja siellä odoteltiin Niinan kanssa 40 minuuttia lisää kyytiläisiä autoon. Sieltä jatkettiin matkaa Parapatiin, mistä saatiin napattua lautta(10k/1e) Samosirin "saarelle" Tuktukin pikkukylään. Samosir on siis paikallisten mielestä saari Lake Toballa, mutta oikeasti se on pienellä maasillalla kiinni mantereessa. 

Lepposaa lauttamatkustamista

Tuktuk järveltä kuvattuna

Jo lautalla muutama paikallinen jantteri tuli myymään meille hotellihuoneita. Parit hotellit käytiinkin sitten katsomassa ja päädyttiinkin sellaiseen mestaan kun Bagus Bay. Bagus tarkottaa indonesiaksi siis hyvä. Ihan kiva huone saatiin(100k/8e per huone per yö), se olikin yksi Bagus bayn kalliimpia huoneita. Kaikki halvat 60k/5e huoneet oli mennyt jo. Huoneen hinnoista kannattaa Indonesiassa ainakin koittaa tingata ja aina auttaa sanoa harga mahasiswa(opiskelijahinta). 

Portaat meidän huoneeseen

Ihanat näkymät huoneen partsilta järvelle

Bagus Bayssa oli siis ihan kohtalaisen siistihköt huoneet, lakanoissakin vain muutama reikä, mutta ruoka siellä oli ihan hirrrrveää. Otettiin Niinan kanssa nälkäisinä kanaburgerit ja ajateltiin, että näissä ei voi epäonnistua, sinnehän tulee vain kanafilee ja leipä. Kun saatiin annokset, oli meidän ilmeet varmaan aikamoiset. Ranut oli ihan övereiks kokattuja ja pihvi oli ehkä kanaa. Veikkaan et se saattoi olla kanajauhelihasta tehty, mutta Niinan mielestä se maistui maksalta, mun mielestä kalanruodoilta. Hirvein hamppari mitä oon ikinä maistanu. Jätin ekan haukun jälkeen kyllä loput syömättä ja naurettiin että onpas hirveetä. Sitten kun tarjoilija tuli ja kysyi että maistuiko, niin sanoin rehelliseen suomalaiseen tyyliin vähän repeillen että "No, it was horrible" :D Tarjoilija näytti hieman kauhistuneelta ja sitten saatiinkin aika hyvä alennus hinnoista. Eipäs siinä mitään, saatiin myöhemmin vedettyä paremmassa paikassa herkullista pitsaa, niin selvittiin ihan hyvin.

Yääk, piti oikeen ottaa kuva ku oli niin hirvee :D 

Pilliki meni pullon sisään! Eikö mikään voi onnistua argh :D

Bagus Bayn huoneessa oli siis parisänky hyttysverkolla ja kylmä suihku. Ja kylmä suihku Sumatralla todellakin tarkoittaa sitä. Tuntuu kun kylpisi jääkaappikylmässä vedessä. Etenkin kun Sumatralla oli selkeästi kylmempi ilmasto kuin Balilla. Lake Tobahan on maailman suurin kraaterijärvi ja sijaitsee siis tulivuoren sisällä. Oltiin kohtalaisen korkealla ja sen takia ilmakin oli viileämpi. Pitkät housut olisi olleet hyvät, mutta valitettavasti en sellasii ollu pakannut mukaan. Onneks oli sentään ohut villapaita ja huivi mukana, niin pysy lämpimänä.

Tuktuk oli siis tosi pikkukylä, missä samat tyypit tuli koko ajan vastaan. Siellä oli todella rento meno ja olikin ihanaa kun paikalliset ja länkkärit moikkaili toisiaan kaduilla. Etenkin paikallisten hello-huutoja ei seurannut "taxi?" tai "shopping?", mihin Balilla on jo tottunut. He haluavat vain moikata. Ihanaa :)

Oli kanssa hauskaa kun paikalliset kaikki osas jonku verran suomea. Siis ihan muutamia sanoja. Kaikki kysy aina mistä ollaan kotoisin ja kun sanottiin Suomesta, niin tuli vastaukseksi "vittu! perkele!" :D Siinä olikin kiva kuunnella kun kaikki kiroilee meille :D Melkein kaikki oli myös tavannu Rikun ja Tunnan ku ne oli tekemässä Madventures-ohjelmaa Lake Toballa.

Mentiin illalla nukkumaan jo vähän ysin jälkeen, matkustaminen oli todella ollut niin rankkaa. Etenkin kun autossa ei ollut mitenkään kovin mukavat oltavat kun autot ja tiet oli aika huonoja. Autoissa ei tietenkään ollut turvavöitä kaikille penkeille ja autot ohittelivat toisiaan mua ainakin kohtalaisen kuumottavalla tavalla koko matkan ajan. Sen lisäksi Sumatralla tiet ei todellakaan ole yhtä hyvässä kunnossa kuin Balilla. Kuopat oli usein syviä ja leveitä, joskus jotain puol metrii syviä. Pientä merisairautta aiheutti automatkustus, missä auton pitää koko ajan puikkelehtia muiden autojen ohi ja sit väistellä samalla kuoppia. Tietysti kaikkia kuoppia ei voinut väistää, niin oli kanssa aika töyssyistä menoa.

Mutta vaikean automatkankin jälkeen oli Lake Toba niin upea paikka että oli todellakin ollut sen arvoista. Seuraavana aamuna pitkien unien jälkeen vuokrattiin skootterit(75k/6e per päivä sis tankillinen bensaa) ja lähdettiin ajamaan ympäri Samosirin saarta. Näkymät oli todella upeat vaikka Samosirilla ei varsinaisesti ole mitään "nähtävää". Käytiin jollain kuninkaan haudalla ja jollakin vanhalla käräjäpaikalla, mutta oikeastaan muuten vaan nautiskeltiin näkymistä ja ihanasta skootterihuristelusta. Tiet oli yllättävän hyvässä kunnossa, mutta yhdessä kohtaa iski kuumotus kun näki käärmeen tiellä. Sitä meinasi jo melkein unohtaa että ainii, mähän oonkin keskellä villeintä viidakkoa. Käärme oli kuollut, kun joku oli ajanut sen päälle, mutta kyllä sen jälkeen mulkoilin kaikkia narunpätkiä epäileväisesti. Sumatran käärmeethän on kohtalaisen myrkyllisiä ja usea tappaa jo tunnin sisällä. Meidän paikallinen kaveri kyl sano et ne harvoin tulee ihmisten lähelle, mutta se ei silti helpottanut mun kuumotusta.

Kato, äiti, oli kypärä. Piti ihan erikseen pyytää :D

Perinteiseen tyyliin rakennettu batak-talo(batak=pohjoissumatralaiset)

Batak-hauta

Ajettiin siis parin tunnin matka Tuktukista rantaa pitkin mantereelle katsomaan luonnon kuumia lähteitä. Ne oli kohtalaisen mitäänsanomattomat, mutta rankan skobamatkan jälkeen oli kiva pysähtyä syömään lounasta. Ruokapaikat oli yllättävän huonoja ja sainkin taas todella epäilyttävää friteerattua kanaa. Lounaan jälkeen oli kyllä kiva pulahtaa uimaan ravintolan uimapaikasta. Olikin ollut ikävä ihanan puhdasta ja raikasta järvivettä. Vesi oli myös yllättävän lämmintä, ehkä noin 25-asteista.

Kuumat lähteet

Rappuset järveen

Näkymää uintipaikalta

Lopuksi ajettiin vielä tunnetulle näköalapaikalle lähellä Tuktukia. Tie sinne oli aluksi, noin parin kilsan ajan, ihan jäätävässä kunnossa. Hyvä että skoba pysyi edes pystyssä. Mutta sen noin vartin jäätävyyden jälkeen tie muuttui ihan miellyttäväksi ja maisemat upeiksi. Ylhäältä näkyi todella kauas järvelle. En ole kyllä koskaan nähnyt noin suurta järveä, se näytti aluksi ihan mereltä, kun se oli niin suuri.

Näyttää kuvassa jopa yllättävän helppokulkuiselta :D

ja kanoja tietysti tiellä, niitä sai aina kyl olla väistelemässä

Tää kuva on ihan kämänen verrattuna siihen mitä noi maisemat oli

livenä. Ja tosta ei ees nää kuinka korkeella me oltiin, mut oltiin kyl

tosi korkeella :D Cantik sekali!(Todella kaunista)

Iltamaisemaa

Illalla oltiin kohtalaisen rikki, oltiin oltu liikenteessä noin 9 tuntia. Koko aikaa ei tietenkään ajettu, mutta melkein. Illalla mentiin istumaan iltaa muutamalle paikallisten janttereiden kanssa. Lähinnä oli siis muita reissareita tai Tuktukissa vakituisesti asuvia länkkäreitä. Melkein joka ilta Tuktukilla jossain hengataan porukalla ja soitetaan kitaraa. Todella rentoa elämää. Mutta meillä oli seuraavana aamuna taas aikainen herätys, niin hengattiin vain hetkinen.

Baarin omistaja anto mun leikkii baarimikkoo :D

Yllytyshulluuden ja uusien kokeilujen viikko

Otsikosta voisi päätellä että nyt täällä on tullut vedettyä kokkelia nokkaan tai vähintään sieniä. Ei hätää, äiti, ei sellaisista kokeiluista tällä kertaa ole kyse. Vaikka tuolla Kutalla välillä aina meille koitetaan tarjota ties mitä huumeita.

Tällä viikolla Niina ja Miia yllytti mut vihdoin kokeilemaan korvakynttilää. Tytöt oli jo monta päivää hokeneet mulle et mun pitää mennä ja painostuksen alaisena vihdoin taivuin. Hoidon hinta tääl oli 4 euroa, eli ei ainakaan rahallisesti mikään suuri menetys. Kuulemma hoidon pitäisi poistaa jotain toksiineja ja korvavaikkua. En usko et se teki kumpaakaan :D Annan hoidolle 1,5/5, lähinnä koska se oli loppupeleissä ihan veikeetä vaikka se ei mitään tehnytkään.

Yhtenä toisena päivänä päätin ottaa normaalin hieronnan sijaan kuumakivihieronnan. En ole varma johtuiko siitä, että se tyyppi ei vaan osannut tehdä sitä, mutta se ei ainakaan tällai kokeiltuna tuntunut mun jutulta. Loppupeleissä siinä vaan hierottiin mua 45 minuuttia normaalisti ja sen jälkeen laitettiin kuumia kiviä mun päälle noin 15 minuutiksi. Ja kun kivet oli öljyssä, niin ne koko ajan tipahteli todella äänekkäästi lattialle, mikä oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Lopulta olin siinä ihan jäykkänä kun vaan koitin olla tiputtelematta lisää kiviä. Kuumakivihieronnan hinta oli kaiken lisäksi noin 7 euroa, eli selkeästi kalliimpi kuin normaali 4 euron tunnin perushieronta. Mahal sekali!

Tämän viikon leipävalinta oli roti pandan, eli vihreetä leipää. Vähän ekaa kertaa ihmettelin kun kaupassa näin vihreetä leipää, että mitäs ihmettä tää sit on. Veikkailinkin avocadoa tai vihreetä teetä tms. Sitten lopulta kysyin meidän indonesian opettajalta Mr. Rajegilta että mitäs tämä oikeen on. What is the green bread, roti pandan? Meidän opettaja heti ihan innostui selittämään, että pandan on sellainen puu, mitä käytetään värjäykseen ja maustamiseen. Kuulemma todella herkullista. Kävin sitten ostamassa sitä ja tein munavoikkarii. Ei ollut mun mielestä mitenkään erityisen makuista, en varmaan silmät kiinni olis ees huomannu eroo normileipään :D

Torstaina me mentiin taas koululle Denpasariin ja lähdettiin porukalla markkinoille ostamaan perinteiset asut. Naisten asu koostuu kolmesta osasta, eli paidasta, hameesta ja vyöstä. Yhteensä asun hinnaksi tuli noin 10e. Asua voi käyttää esimerkiksi temppeleissä jos haluaa osallistua hindu-seremonioihin.

Kuva meidän koko porukasta(mä oon toinen vasemmalta ylärivissä)

Torstaina illalla meillä oli sitten Valentine's pool party ystävänpäivän kunniaksi Prosurffin tiloissa. Yhden villan tytöt oli järjestäny meille ihanat etkot ja koristellu villansa todella nätiksi. Mäkin pukeuduin teeman mukaisesti punaiseen mekkoon.

Etkoilla tuli myös kokeiltua ekaa kertaa arakkia(paikallista viinaa). Ihan hyvän makuista, mutta edelleen en kovin suurissa määrissä sitä uskalla vetää, kun on noita metanolimyrkytyksiä ollut vähän liikaa. Yleensä ne kyllä tulee baarien drinkeistä, ei kaupoista ostetuista pulloista. Arak oli oikeastaan todella yllättävän hyvän makuista, annan sille arvosanaksi 4/5.

Ei arakkia, mutta Mixmaxin Ice glacier on ihan törkeen herkullista: 5/5

Etkoilta jatkettiin takseilla baariin ja siellä oli aika kova meininki. Porukalla vallattiin tanssilattia ja tanssittiin pikkutunneille asti. Sain toisten oikistyttöjen kanssa jaettua taksin kotiin ja koukattiin vielä yhden tunnetun paikallisen (herkullisen!) 24h hampparimestan kautta, missä tietysti törmättiin muihin vaihtareihin. Se on erittäin suuressa suosiossa vaihtareiden keskuudessa, etenkin baarin jälkeen kun himottaa herkulliset hampparit.

Voisin vähän kertoo täst yöelämäst sinne Suomeenkin, koska ei oo varmaan ihan selkeetä, että millanen meno tääl päin maailmaa on. Bilettäminen täällä Balilla on hieman hankalaa, koska itse en ainakaan arvosta sitä, kuinka aidosti vaarallista tuolla Kutalla on öisin. Liian moni vaihtarikaveri on jo menettänyt lompakkonsa tai koko laukkunsa, kun tuolla on niin paljon varkaita öisin. Tavaroiden menettäminen on kuitenkin todella vähäistä verrattuna siihen, mitä muuta tuolla voi tapahtua. Myöskään ei saisi yksin ottaa takseja öisin, koska se on myös kuulemma erittäin vaarallista etenkin naisille. Sen lisäksi alkoholi on täällä todella kallista, kun ottaa huomioon maan yleisen hintatason. Drinkit maksaa baarissa suunnilleen saman verran kuin Suomessa ja koskaan ei ole varmuutta, onko viina täällä puhdasta, vai onko siihen vahingossa sekoittunut metanolia. Metanoli siis parhaimmassa tapauksessa saattaa viedä näön hetkiseksi, huonoimmissa tapauksessa tulee sokeaksi pysyvästi tai kuolee.

Siinä siis ne vaarat, mitä pahimmassa tapauksessa voi tapahtua. Tietysti mahdollisuudet on pienet ja aihetta hirveeseen hysteeriseen panikointiin ei ole. Tietysti on hyvä olla järki kädessä tuolla ja sopivan varuillaan. Onneks meitä on yleensä niin iso porukka tuol liikenteessä, et ollaan kohtalaisen turvassa. Parasta noissa bileissä täällä onkin se porukalla hengaus, koska meidän porukka täällä on ihan törkeen mukavaa :) ja onneks tääl Balilla on niin hitosti muuta tekemistä, ettei melkeen ees kerkee bilettämään :D

Perjantaina mentiin Miian kanssa ostelemaan Kutalle viimeisiä tuliaisia ja yllättäen päätin nappaa yhdestä matkalle sattuneesta kauneushoitolasta kasvohoidon. En ole koskaan sellaista kokeillut, niin ajattelin että nythän tämän viikon teemaan sopii että sellaistakin sitten vielä kokeilen. En oikein kokenut että olisin sellaista tarvinnut, koska yleensä mun iho on ihan jees kunnossa naamasta. Kasvohoito ei välttämättä ole kyllä mun juttu, jos kaikki ne on tollaisia. Jotenkin kyllä tuntui että se kyseisen mestan hoitaja ei vaan osannut hommaansa ja sen takia se oli niin huono. Sen paikan kasvohoito saa multa arvosanaksi 0/5, mutta saatan mennä kokeilemaan vielä meidän lähellä olevaan vakipaikkaan joku toinen päivä.

Lauantaina lähdettiin tekemään retkeä etelään Nusa Duaan, että Miiakin näkee vähän jotain muuta biitsiä kuin pelkän Kutan. Nusa Dualla päädyttiin pienelle Geger beachille, mikä olikin oikein nätti paikka. Sieltä napattiin aurinkotuolit ja nautiskeltiin ihanasta hiljaisuudesta.

Herkullisen jäähileinen limemehu <3

 Rannalta näkyi kivasti läheisellä kielekkeellä oleva temppeli.

Ranta oli selkeästi parempi kuin Kuta. Meno oli paljon rauhallisempaa ja vesi todella kirkasta. Vedessä oli myös kivempi uida, koska aallot eivät olleet niin isot kuin Kutalla. Toisaalta surffaaminen täällä ei olisi onnistunut, ellei halua meloa itseään noin 100 metriä rannasta merelle päin. Sinne olisi kyllä saanut jostain maksusta kai kyydin veneelläkin, mutta olisi ehkä liikaa kuumottanut lähteä surffailemaan noin kauas rannasta.

Sunnuntaina olikin Miian vika päivä täällä meidän vieraana ja vietettiinkin leppoisasti päivää lähinnä poolilla makaillen. Miia oli tosi helppo vieras ja mukavaa seuraa, saa kutsun tulevaisuudessakin :D Tuli tosi haikea olo kun Miia lähti, etenkin ku Miia on mun vika vieras täällä Balilla, siis sellainen joka tulee tänne villalle asustamaan. Mun perhe on tosin tulossa huhtikuussa pariks viikoks, mutta ne menee ihan omalle villalle. Voisin vaan kuvitella mikä kaaos se oliskaan jos mun 6-henkinen perhe koittais majoittua täällä meidän villalle :D

Sunnuntai-ilta olikin sitten varattu opiskeluun, koska meillä oli heti maanantaina aamusta indonesian kielen tunnilla pieni sanakoe. Joo-o, kyl tääl siis joutuu oikeesti opiskelemaankin :D Sanakoe meni aika hyvin ja sain myös viime viikolla kirjoittamani aineen takaisin indonesian opettajalta, arvosana excellent! :D aika monella oli kyl toi arvosana, mut oon silti tosi ylpee siitä :D

Tiistaina meninkin käymään paikallisessa sairaalassa ekaa kertaa lääkärin luona, kun yhtenä yönä yksi hiton hyttynen päätti purra mua joku 8 kertaa ja ne patit alkoi kohtalaisen uhkaavasti laajenemaan. Kävin sitten hakemassa ihan lääkitystä vaan ja heti lääkkeiden jälkeen patit alkoikin pienenemään mukavasti. Mun hyttysenpuremat joskus on jotain noin 10 senttii halkaisijaltaan ja hieman epämukavia. Etenkin kun yks purema täl kertaa oli naamas ja toinen sormessa. Sormi ei hirveesti suostunu taipumaan. Mun lääkäri oli kans sen verran hottis tapaus et pitää varmaan tahalleen jotain kolhii itteeni, et pääsen uudestaan Mr. Doctorin vastaanotolle ;) se on kyl varmaan aikamoinen heartbreaker :D

Tiistaina illalla kävinkin tulostelemassa meidän lentolippuja läheisessä internetluolassa, kun keskiviikkona me suunnataan Sumatralle. Suunnitelmat on kohtalaisen auki, mut lennetään siis Sumatran pääkaupunkiin Medaniin ja jatketaan siitä varmaan Lake Toban suuntaan. Takaisin tullaan ensi tiistaina, eli vajaan viikon pikkureissu :) Jänskättää!