tiistai 19. helmikuuta 2013

Yllytyshulluuden ja uusien kokeilujen viikko

Otsikosta voisi päätellä että nyt täällä on tullut vedettyä kokkelia nokkaan tai vähintään sieniä. Ei hätää, äiti, ei sellaisista kokeiluista tällä kertaa ole kyse. Vaikka tuolla Kutalla välillä aina meille koitetaan tarjota ties mitä huumeita.

Tällä viikolla Niina ja Miia yllytti mut vihdoin kokeilemaan korvakynttilää. Tytöt oli jo monta päivää hokeneet mulle et mun pitää mennä ja painostuksen alaisena vihdoin taivuin. Hoidon hinta tääl oli 4 euroa, eli ei ainakaan rahallisesti mikään suuri menetys. Kuulemma hoidon pitäisi poistaa jotain toksiineja ja korvavaikkua. En usko et se teki kumpaakaan :D Annan hoidolle 1,5/5, lähinnä koska se oli loppupeleissä ihan veikeetä vaikka se ei mitään tehnytkään.


Yhtenä toisena päivänä päätin ottaa normaalin hieronnan sijaan kuumakivihieronnan. En ole varma johtuiko siitä, että se tyyppi ei vaan osannut tehdä sitä, mutta se ei ainakaan tällai kokeiltuna tuntunut mun jutulta. Loppupeleissä siinä vaan hierottiin mua 45 minuuttia normaalisti ja sen jälkeen laitettiin kuumia kiviä mun päälle noin 15 minuutiksi. Ja kun kivet oli öljyssä, niin ne koko ajan tipahteli todella äänekkäästi lattialle, mikä oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Lopulta olin siinä ihan jäykkänä kun vaan koitin olla tiputtelematta lisää kiviä. Kuumakivihieronnan hinta oli kaiken lisäksi noin 7 euroa, eli selkeästi kalliimpi kuin normaali 4 euron tunnin perushieronta. Mahal sekali!

Tämän viikon leipävalinta oli roti pandan, eli vihreetä leipää. Vähän ekaa kertaa ihmettelin kun kaupassa näin vihreetä leipää, että mitäs ihmettä tää sit on. Veikkailinkin avocadoa tai vihreetä teetä tms. Sitten lopulta kysyin meidän indonesian opettajalta Mr. Rajegilta että mitäs tämä oikeen on. What is the green bread, roti pandan? Meidän opettaja heti ihan innostui selittämään, että pandan on sellainen puu, mitä käytetään värjäykseen ja maustamiseen. Kuulemma todella herkullista. Kävin sitten ostamassa sitä ja tein munavoikkarii. Ei ollut mun mielestä mitenkään erityisen makuista, en varmaan silmät kiinni olis ees huomannu eroo normileipään :D


Torstaina me mentiin taas koululle Denpasariin ja lähdettiin porukalla markkinoille ostamaan perinteiset asut. Naisten asu koostuu kolmesta osasta, eli paidasta, hameesta ja vyöstä. Yhteensä asun hinnaksi tuli noin 10e. Asua voi käyttää esimerkiksi temppeleissä jos haluaa osallistua hindu-seremonioihin.

Kuva meidän koko porukasta(mä oon toinen vasemmalta ylärivissä)

Torstaina illalla meillä oli sitten Valentine's pool party ystävänpäivän kunniaksi Prosurffin tiloissa. Yhden villan tytöt oli järjestäny meille ihanat etkot ja koristellu villansa todella nätiksi. Mäkin pukeuduin teeman mukaisesti punaiseen mekkoon.


Etkoilla tuli myös kokeiltua ekaa kertaa arakkia(paikallista viinaa). Ihan hyvän makuista, mutta edelleen en kovin suurissa määrissä sitä uskalla vetää, kun on noita metanolimyrkytyksiä ollut vähän liikaa. Yleensä ne kyllä tulee baarien drinkeistä, ei kaupoista ostetuista pulloista. Arak oli oikeastaan todella yllättävän hyvän makuista, annan sille arvosanaksi 4/5.

Ei arakkia, mutta Mixmaxin Ice glacier on ihan törkeen herkullista: 5/5

Etkoilta jatkettiin takseilla baariin ja siellä oli aika kova meininki. Porukalla vallattiin tanssilattia ja tanssittiin pikkutunneille asti. Sain toisten oikistyttöjen kanssa jaettua taksin kotiin ja koukattiin vielä yhden tunnetun paikallisen (herkullisen!) 24h hampparimestan kautta, missä tietysti törmättiin muihin vaihtareihin. Se on erittäin suuressa suosiossa vaihtareiden keskuudessa, etenkin baarin jälkeen kun himottaa herkulliset hampparit.

Voisin vähän kertoo täst yöelämäst sinne Suomeenkin, koska ei oo varmaan ihan selkeetä, että millanen meno tääl päin maailmaa on. Bilettäminen täällä Balilla on hieman hankalaa, koska itse en ainakaan arvosta sitä, kuinka aidosti vaarallista tuolla Kutalla on öisin. Liian moni vaihtarikaveri on jo menettänyt lompakkonsa tai koko laukkunsa, kun tuolla on niin paljon varkaita öisin. Tavaroiden menettäminen on kuitenkin todella vähäistä verrattuna siihen, mitä muuta tuolla voi tapahtua. Myöskään ei saisi yksin ottaa takseja öisin, koska se on myös kuulemma erittäin vaarallista etenkin naisille. Sen lisäksi alkoholi on täällä todella kallista, kun ottaa huomioon maan yleisen hintatason. Drinkit maksaa baarissa suunnilleen saman verran kuin Suomessa ja koskaan ei ole varmuutta, onko viina täällä puhdasta, vai onko siihen vahingossa sekoittunut metanolia. Metanoli siis parhaimmassa tapauksessa saattaa viedä näön hetkiseksi, huonoimmissa tapauksessa tulee sokeaksi pysyvästi tai kuolee.

Siinä siis ne vaarat, mitä pahimmassa tapauksessa voi tapahtua. Tietysti mahdollisuudet on pienet ja aihetta hirveeseen hysteeriseen panikointiin ei ole. Tietysti on hyvä olla järki kädessä tuolla ja sopivan varuillaan. Onneks meitä on yleensä niin iso porukka tuol liikenteessä, et ollaan kohtalaisen turvassa. Parasta noissa bileissä täällä onkin se porukalla hengaus, koska meidän porukka täällä on ihan törkeen mukavaa :) ja onneks tääl Balilla on niin hitosti muuta tekemistä, ettei melkeen ees kerkee bilettämään :D

Perjantaina mentiin Miian kanssa ostelemaan Kutalle viimeisiä tuliaisia ja yllättäen päätin nappaa yhdestä matkalle sattuneesta kauneushoitolasta kasvohoidon. En ole koskaan sellaista kokeillut, niin ajattelin että nythän tämän viikon teemaan sopii että sellaistakin sitten vielä kokeilen. En oikein kokenut että olisin sellaista tarvinnut, koska yleensä mun iho on ihan jees kunnossa naamasta. Kasvohoito ei välttämättä ole kyllä mun juttu, jos kaikki ne on tollaisia. Jotenkin kyllä tuntui että se kyseisen mestan hoitaja ei vaan osannut hommaansa ja sen takia se oli niin huono. Sen paikan kasvohoito saa multa arvosanaksi 0/5, mutta saatan mennä kokeilemaan vielä meidän lähellä olevaan vakipaikkaan joku toinen päivä.

Lauantaina lähdettiin tekemään retkeä etelään Nusa Duaan, että Miiakin näkee vähän jotain muuta biitsiä kuin pelkän Kutan. Nusa Dualla päädyttiin pienelle Geger beachille, mikä olikin oikein nätti paikka. Sieltä napattiin aurinkotuolit ja nautiskeltiin ihanasta hiljaisuudesta.


Herkullisen jäähileinen limemehu <3


 Rannalta näkyi kivasti läheisellä kielekkeellä oleva temppeli.

Ranta oli selkeästi parempi kuin Kuta. Meno oli paljon rauhallisempaa ja vesi todella kirkasta. Vedessä oli myös kivempi uida, koska aallot eivät olleet niin isot kuin Kutalla. Toisaalta surffaaminen täällä ei olisi onnistunut, ellei halua meloa itseään noin 100 metriä rannasta merelle päin. Sinne olisi kyllä saanut jostain maksusta kai kyydin veneelläkin, mutta olisi ehkä liikaa kuumottanut lähteä surffailemaan noin kauas rannasta.

Sunnuntaina olikin Miian vika päivä täällä meidän vieraana ja vietettiinkin leppoisasti päivää lähinnä poolilla makaillen. Miia oli tosi helppo vieras ja mukavaa seuraa, saa kutsun tulevaisuudessakin :D Tuli tosi haikea olo kun Miia lähti, etenkin ku Miia on mun vika vieras täällä Balilla, siis sellainen joka tulee tänne villalle asustamaan. Mun perhe on tosin tulossa huhtikuussa pariks viikoks, mutta ne menee ihan omalle villalle. Voisin vaan kuvitella mikä kaaos se oliskaan jos mun 6-henkinen perhe koittais majoittua täällä meidän villalle :D

Sunnuntai-ilta olikin sitten varattu opiskeluun, koska meillä oli heti maanantaina aamusta indonesian kielen tunnilla pieni sanakoe. Joo-o, kyl tääl siis joutuu oikeesti opiskelemaankin :D Sanakoe meni aika hyvin ja sain myös viime viikolla kirjoittamani aineen takaisin indonesian opettajalta, arvosana excellent! :D aika monella oli kyl toi arvosana, mut oon silti tosi ylpee siitä :D

Tiistaina meninkin käymään paikallisessa sairaalassa ekaa kertaa lääkärin luona, kun yhtenä yönä yksi hiton hyttynen päätti purra mua joku 8 kertaa ja ne patit alkoi kohtalaisen uhkaavasti laajenemaan. Kävin sitten hakemassa ihan lääkitystä vaan ja heti lääkkeiden jälkeen patit alkoikin pienenemään mukavasti. Mun hyttysenpuremat joskus on jotain noin 10 senttii halkaisijaltaan ja hieman epämukavia. Etenkin kun yks purema täl kertaa oli naamas ja toinen sormessa. Sormi ei hirveesti suostunu taipumaan. Mun lääkäri oli kans sen verran hottis tapaus et pitää varmaan tahalleen jotain kolhii itteeni, et pääsen uudestaan Mr. Doctorin vastaanotolle ;) se on kyl varmaan aikamoinen heartbreaker :D

Tiistaina illalla kävinkin tulostelemassa meidän lentolippuja läheisessä internetluolassa, kun keskiviikkona me suunnataan Sumatralle. Suunnitelmat on kohtalaisen auki, mut lennetään siis Sumatran pääkaupunkiin Medaniin ja jatketaan siitä varmaan Lake Toban suuntaan. Takaisin tullaan ensi tiistaina, eli vajaan viikon pikkureissu :) Jänskättää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti