Sumatra: Osa 2

Tarina jatkuu:

Tavattiin ekana päivänä Lake Toballa paikallinen sumatralainen bisnesmies, Ian, joka kysyi oltaisko haluttu lähtee sen matkaseuraks Bukit Lawangin suuntaan. Eka tietysti kieltäydyttiin, koska todella omituista, että joku tarjoaisi ilmaiseksi noin pitkän automatkan. Mutta Ian vakuutti, että hän van halusi pitkälle matkalle seuraa, ettei nukahtaisi. Ian kuulemma usein kyysäillee reppureissaajia ympäri Sumatraa. Ian sanoi että hänellä oli jokin tapaaminen sovittu Bukit Lawangiin. Itse ei oltu suunniteltu sinne menemistä sen tarkemmin, mutta kun tuli tilaisuus, niin päätettiin sinne lähteä. Bukit Lawangissa on siis Gunung Leuser National Park, mikä on kuuluisa, koska siellä asustaa orankeja villinä viiidakossa.

Oltiin lähdetty Sumatralle ilman mitään sen suurempi suunnitelmia. Tiedettiin vaan eka paikka minne mennään, eli Lake Toba, ja ajateltiin että paikan päällä sitten kyllä asiat selviää. Paikalliset kuitenkin aina kohtalaisen innoissaan selittää, että minne kannattaa missäkin mennä. Olin pikkasen lueskellut matkaopppaasta, minne mentäis, ja Bukit Lawang oli kyl siel mainittu yhtenä parhaimmista mestoista.

Oltiin pari päivää jo oltu sitä mieltä, ettei nousta jonku epämääräisen jantterin kyytiin, mutta sitten kaikki paikalliset länkkärit oli tuntenu Ianin jo monta vuotta ja sanoi että se on turvallinen tyyppi, niin päätettiin suostua. Oikeastaan meille naurettiin kun kysyttiin voidaanko lähteä Ianin kyytiin. Aluksi oltiin epäilty että Ian on joku Sumatran pahamaineisin huumekuriiri tietysti, minkä takia muuten se tekis tollaisia reissuja? Länkkärit kertoi, että Ian myy kalaa ja etsii koko ajan uusia mestoja, mistä sitä voi saada. Bukit Lawangissa on tosi iso joki. Aijaa.. Skeptiset suomalaiset ry, Tiina ja Niina oli heti kelaamassa pahinta tollaisesta jantterista, joka halus olla meille vaan ystävällinen. Toisaalta hyvä olla varovainen reissussa, etenkin naisena, eikä vaan nousta kenen tahansa kyytiin.

Lähdettiin siis aamulla heti ysin lautalla takaisin Parapatiin ja jatkettiin sieltä matkaa kohti Bukit Lawangia. 

Parapatin markkinat

Meidän kyyti

Ianilla oli onneksi nelivetojeeppi, niin sillä selvisi hyvin kuoppaisella ja mutkaisella tiellä. Jeeppi oli tosin kohtalaisen vanha ja autossa oli vain kaksi istuinta, eli takana oleva pääsi istumaan lattialla. Ian kysyi että halutaanko käydä katsomassa yksi vesiputous matkalla. Päätettiin siis tehdä pieni koukkaus vesiputouksen kautta. Käytiin samalla syömässä jossain Ianin tutun ravintolassa Toban rannalla. Se olikin söpö paikallinen mesta, syötiin grillattua kalaa. Kalan sai käydä valitsemassa ravintolan edessä olevista altaista :D

 Tuolla laaksossa Tongginin kylässä oli meidän ruokapaikka

 Ravintolassa oli terassi veden päällä

Ian rupes leikkii meidän ruualla prkl! :D

Ada kamar kecil? Eli onko vessaa. Sumatralta ei hirveästi

pönttöjä löytynyt, mutta tällaiset reiät lattiassa kelpas ihan jees.

Ruuan jälkeen suunnattiin viereiselle vesiputoukselle. Se oli todella kaunis ja ehkä suurin, mitä olen koskaan nähnyt. Olikin hassua, kun oltiin siinä menossa ihailemaan vesiputousta, niin yhtäkkiä selän takaa alkaa kuulumaan monta kertaa "what is your name?". Käännyttiin ja meidät ympäröi 15 noin 9-vuotiasta lasta jotka kaikki alkaa kysymään meiltä suoraan kouluvihkosta kaikkia kysymyksiä. "Do you think English is important?" "What is your favourite food?" "What are your hobbies?" Aaaaaaaaaaw, söpöysyliannostus! :D Paikalliset lapset oli niiiin söpöjä :D

Lapset piirittämässä seuraavaa länkkäriä :D

Sieltä jatkettiin siis ajamista Bukit Lawangin kaupunkia kohti. Valitettavasti nopein reitti meni Medanin kautta, missä jouduttiin sitten seisomaan ruuhkissa melkein kaksi tuntia. Medan oli saasteisin kaupunki, missä mä oon ikinä käynyt. Siellä leijui oikein sellainen saastepilvi ilmassa. Yäk.

Bukit Lawangiin saavuttiin joskus ysiltä illalla, eli melkein 12h matkustamista oli takana. Autossa istuttu siitä ehkä 9-10h. Oltiin ihan totaalisen rikki kyllä illalla. Ainoo mitä mä kaipasin oli sänky ja suihku. Onneks Ian oli varannu meille hotellin valmiiks. Yksi tyyppi Tuktukissa oli suositellut sitä paikkaa. Hotelli olikin kohtalaisen kaukana kaupungista, noin 20 minaa jouduttiin kävelemään joen vierusta ja lopuksi vielä kiivetä ihan törkeesti portaita, koska se paikka oli vuoren rinteessä. Huoneet oli tietysti ihan jäätävät. Siellä oli patja lattialla ja kun laitettiin valot päälle, isoin hämähäkki mitä mä oon ikinä nähnyt vilisti äkkiä ulos ikkunasta. Joo ei, tää mesta oli ihan liian viidakossa. Niina tunnetusti myös pelkää hämähäkkejä todella paljon.

Tyyppi sanoi siis meille, että voidaan toki vaihtaa huonetta. Keräiltiinkiin sitten hetkinen itteemme toises huoneessa ja päädyttiin siihen, että vaihdetaan kokonaan parempaan mestaan. Etenkin kun huoneet tässä paikassa maksoi 200k/16e, niin ihan ylihintaa tollasest kämäsyydestä. Ja lisäks toisessa huoneessa oli samanlainen hämppis meitä kyyläilemässä katossa, tämän faktan kyl paljastin Niinalle vasta sen jälkeen ku oltiin poistuttu kauas tosta paikasta.

Käveltiin takas kaupunkiin ja otettiin pikkasen kalliimpi hotellihuone(325k/27e per huone). Huone oli kohtalaisen siistihkö ja kylmällä suihkulla tietysti. Lakanoissa ei reikiä, mutta oli pikkasen tahroja. Kelpasi siis oikein hyvin, nolla hämppistä huoneessa on aina bonusta.

Seuraavana aamuna oli herätys seiskalta, koska piti käydä syömässä iso aamupala ennen kun lähdetään viidakkoon. Oltiin varattu oppaalta päiväksi viidakkovaellus ja koskenlaskuu paluumatkalle. Lähdettiin siis kävelemään vaikeamaastoiseen viidakkoon noin 6 tunniksi. Meidän porukassa oli siis 5 tyyppiä, eli mä, Niina ja Ian, sekä 2 opasta. Yhden päivän jungle trekking maksoi 300k/25e ja koskenlasku 120k/10e.

Meidän pääopas, Dian, oli todella pätevä tyyppi. Dian oli kasvanut pienestä pitäen Bukit Lawangissa ja hankkinut oppaan pätevyyden. Meidän toinen opas, jonka nimee en muista, ei sikana puhunut englantia, mutta oli silti aika pro. Siellä se paineli viidakossa lepposasti flipflopeissa :D Dian oli kuitenkin todella innokas selittämään kaikkea kasveista ja eläimistä. Viidakkovaelluksen pääpointti oli siis päästä näkemään orankeja livenä, mutta nähtiin myös kolmea muuta apinalajia sekä tosi paljon eri puita ja ötököitä. Indonesiaks Orangutan on kirjaimellisesti metsäihminen(orang=ihminen, utan=metsä). Kun kysyin Ianilta, että voinko sanoa olevani metsäihminen, a forest person, sanomalla saya orang utan, ni Ian vaan nauroi. "No, then you are an orangutan haha." :D

Viidakkovaellus oli kyllä yks rankimpia juttuja, mitä mä oon ikinä tehnyt. Viidakossa oli noin 35 astetta lämmin ja hyttysiä ja iilimatoja kaikkialla. Valitettavasti meidän asut ei ollu kovin pätevät, koska mulla oli lenkkareina vaan converset ja pitkiä housuja ei ollenkaan. Onneks sain niinalta lainata vähän pidempivartisia sukkia, mitkä sain vedettyä puolipohkeeseen. Oli siis kohtalaisen kuuma kun oli pitkät shortsit, pitkähihanen villapaita, t-paita ja kaulaliina kaulassa. Mutta selvittiin vain muutamalla hyttysenpistolla ja yhdellä iilimadolla, kaikin puolin siis voitto. Toi iilimatokin oli vaan mun kengän ulkopuolelle kiinnittynyt, spotattiin se niin nopeesti, ettei se kerennyt iholle asti onneks. Yäks.

Eka puol kilsaa oli ihanan helppokulkuista polkua, mutta kansallispuiston

rajalla polku loppui, koska sinne ei sellaista saa rakentaa.

Maasto viidakossa oli ihan naurettavan vaikeakulkuista ja otti ihan sikana kunnon päälle mennä koko ajan ylös, alas, ylös, alas viidakon omia portaita. Vikoissa mäissä mun reidet vaan tärisi ja olikin jalat kipeet seuraavat pari päivää. Mäet oli todella jyrkkiä ja välillä piti pitää puista/maasta/liaaneista kiinni, ettei tipahtanut alas rinnettä. Kuumotti kyl ku Dian sano et kattokaa aina ennen koskemista, ettei koske vahingossa käärmeeseen :D Onneks tosin meidän oppaat oli koko ajan ihan lähellä ja aina kun liukastuin tai muuta, niin toinen oli sekunnin sisällä nappaamassa kiinni. Dian myös tarjoutui noin puolen tunnin jälkeen kantamaan mun ja Niinan reppua loppumatkaksi. Meidän oppaat oli siis ihania.

Kuvasta ei oikein käy ilmi kuinka oikeasti vaikeakulkuista se

maasto oli. Rinteet oli sellaisia, että pystyi nojaamaan seiniin.

Viidakon lungeimmat apinat

 Äiti ja noin 5kk vanha vauva

Kuumotti muuten ihan törkeesti antaa banskuu. Aika nopeesti
tästä menin takas oppaan selän taakse piiloon :D

 En ollutkaan koskaan nähnyt näin suurta muurahaista

 Toinen apinalaji, näitä löytyy myös balilta

 Lounas

Nätissä paikassa syötiin lounasta

Syötiin viidakossa ekaksi hieman ananasta, olikin ehkä paras ananas, mitä mä olin ikinä syönyt. Se ei ollut yhtään hapan, pelkästään makea. Täydellinen ananas noms. Ja lounaaksi vaelluksen hintaan kuului nasi goreng, eli paikallista riisiruokaa kananmunalla. Oli erittäin herkullista. Olikin todella ihanaa huomata, miten tarkkaan Dian katsoi ettei jätetä mitään roskia viidakkoon. Oltiin siis Gunung Leuserin kansallispuistossa, missä on paljon suojeltuja eläin- ja kasvilajeja.

Tosi moni indonesialainen roskaa mun makuun ihan jäätävän paljon. Aina hirvittääkin katsoa näitä paikallisia, kun ne heittelee ilman mitään omantunnontuskia kokonaisia roskasäkkejä tien sivuun tms. En kyllä yhtään ihmettele jos Bukit Lawangissa on suhtautuminen erilaista. Ihmiset siellä saivatkin todella karun opetuksen vuonna 2003 siitä, miten luontoa ei kannata liikaa tuhota.

Bukit Lawangissa oltiin ihan liikaa tehty laitonta metsänkaatoa palmuöljyviljelmien tieltä ja nämä palmut eivät ime yhtä paljon vettä kuin sademetsän puut. Palmut myös on istutettu riveihin, eikä yhtään tarpeeksi tiiviisti. Tästä siis seurasi se, että paikallinen iso joki tulvi ja yhtenä päivänä sen reunat antoi periksi ja jättimäinen hyökyaalto pyyhkäisi koko kylän yli. Silminnäkijät kuvasivat aaltoa noin 20 metriä korkeaksi. Aalto pyyhkäisi tieltään taloja ja 239 ihmistä kuoli, joista 5 turistia. Noin 1400 ihmistä menetti kotinsa. Todella surullista. Bukit Lawang kuitenkin saatiin rakennettua uudestaan ja avattiinkin noin 8 kuukauden jälkeen turisteille. Pikkuhiljaa kaupunki on alkanut pääsemään yli tästä jäätävästä tapahtumasta.

Wikitravelissa oltiin aika hyvin kirjoitettu tapahtumasta: 

"For many villagers the trauma of losing family, friends and their homes has taken a long time to come to terms with. The people were facing unemployment and homelessness. It has been a long road to recovery and an especially hard task to rebuild a town with only limited financial assistance from the government. However the people in Bukit Lawang are survivors and the new village is taking shape and more and more businesses are opening again.

Especially the young generation is hoping to rebuild the village in more sustainable way than before and they are very aware of the importance of preservation of the fragile eco system they live in. They can use all the support they can get and the income of tourism will help them in realizing their ideas for a brighter future for Bukit Lawang."

Meidän viidakkoreissu meni siis todella hyvin ja lopuksi olikin ihanaa laskea alas jokea "lautalla", vaikka kaikki vaatteet kastuikin. Sen hikoilun jälkeen pieni kastuminen ei yhtään haitannut. Oli todella hauskaa laskea yhteen köytetyillä renkailla alas jokea, monta kertaa tuli isoja pomppuja. Joki oli onneksi kohtalaisen leppoisa, niin ei mitään suurta hukkumisvaaraa ollut. Jokimatka kesti noin vartin ja olikin kivaa vaan lillua ja ihailla viidakkomaisemia.

"Lautta"

Ihan ku ois käyny vaatteet päällä uimassa :D

Oli kyllä taas ihan loistava reissu toi viidakkovaellus, mutta nyt kun se on kerran tehty, niin en tiedä nautinko niin paljon, että lähtisin uudestaan. Eläimet oli kivoja, mutta maasto ihan liian rankka.

Mä, toka opas, Dian ja Niina. Sumatralla ihmiset poltti ihan sikana röökii,

varmaan kaikissa kuvissa, mitä otin ihmisist siellä, oli röökit joko pöydällä,

kädessä tai suussa. Mutta Sumatralla aina ku tapas uusii ihmisii, ni oli hyvä

keino saada kavereita tarjoomalla röökii. Meitä oikein ihmeteltiin ku ei poltettu :D

Aika nopeesti viidakkovaelluksen jälkeen vaan vaihdettiin vaatteet ja pakattiin auto. Edessä oli reilun parin tunnin ajo takas Medaniin.