Lähdettiin siis melkein heti viidakkovaelluksen jälkeen takaisin Medanin suurkaupunkiin. Siellä meillä oli aikaa kierrellä vielä koko seuraava päivä. Ian sitten varasikin meille hotellihuoneen ja vaati että hän maksaa sen, koska hän oli kuulemma niin kiitollinen siitä että oltiin lähdetty hänen kanssaan viidakkovaellukselle. Koitettiin kovasti kieltäytyä, mutta Ian ei hyväksynyt sitä ja sanoi että hän maksoi jo. Koitettiin sanoa Ianille, että mehän tässä ollaan ne ketkä on kiitollisia, koska Ian koko ajan auttoi meitä kaikissa jutuissa, ajoi meitä ympäriinsä, tulkkasi ja oli meidän bodyguard kun paikalliset miehet vähän liian ahdistavasti tuijotteli tai huuteli meidän perään.
Perus kananmunakuorma matkalla Bukit Lawangista Medaniin
Medanin hotelli
Näkymää huoneen ikkunasta
Sama näkymä päivällä
Ian oli siis ihan käsittämätön tyyppi, ei kukaan noin pyytteettömästi auta vaan toisia ihmisiä. Mutta tää jantteri oli selkeesti erilainen, sanoi että tykkäsi vaan kun on seuraa. Moni varmaan kelaa, että Ianilla oli jotain taka-ajatuksia, kun saa nuoria tyttöjä kyytiinsä, mutta Ian oli koko ajan tosi kunnioittava meitä kohtaan. Piti aina sellaisen 1-2 metrii välii meihin eikää yhtään lääppinyt, tuijottanut tai mitään. Ian oli siis noin 40v sumatralainen bisnesmies ja perheenisä. Ianilla on 4-vuotias tytär ja 6-vuotias poika.
Seuraavana aamuna Medanissa päätettiin vaan lähteä kiertelemään ostoskeskuksia. Löydettiinkin yksi kohtalaisen iso ja moderni, jopa länsimaisella standardilla. Ian kävi ostamassa lapsilleen tuliaisiksi leluja ja lähti sitten yhteen bisnestapaukseen, mutta sitä ennen hän etsi meille luotettavan kuskin, kenen kyytiin voidaan mennä turvallisesti :D Loput kauppakeskukset olikin kohtalaisen kämäsiä ja päätettiinkin ennen pimeää suunnata takaisin hotellille. Medan on ensimmäinen kaupunki, missä on tullut pikkasen epäturvallinen olo ja vaatteidenalainen vyölaukku olikin tosi hyödyllinen. En hirveästi shoppaillut, ostin ainoastaan uuden 60-litraisen rinkan, mikä maksoi alennuksessa noin 15 euroa. Vanha rinkka taitaakin olla noin 8 vuotta vanha ja vähän alkaa narut katkeilemaan.
Vikana iltana käytiinkin syömässä tosi hyvässä hotelliravintolassa, sanottiin moikka Ianille ja mentiin ajoissa nukkumaan, koska seuraavana aamuna meillä oli lento Kuala Lumpuriin jo klo 8. Me päätettiin lentää Kuala Lumpurin kautta, koska sillain me poistutaan maasta ja voidaan ottaa uusi viisumi, ilman että täytyy täällä ruveta häsläilemään ton uusinnan kanssa. Sen lisäks bonuksena Kuala Lumpurissa on yhdet parhaat shoppailut aasiassa.
Petronas towers
9-kerroksinen kauppakeskus. Täältä löytyy myös sisävuoristorata :D
Oltiin Kuala Lumpurissa noin klo 10 ja jätettiin nopeesti vaan tavarat säilöön ja lähdettiin taksilla kohti keskustaa. Matka keskustaan kesti yli tunnin ja shoppailuaikaa meillä oli vaan vajaat 6 tuntia. Äkkiä siitä lähdettiin siis käymään yhtä jättimäistä, 9-kerroksista kauppakeskusta läpi. Kerettiin ehkä 3. kerrokseen 4 tunnin kiertämisen jälkeen kun päätettiin vaihtaa kauppakeskusta. Tiedettiin että toisessa kauppakeskuksessa on pari meidän lempiliikettä ja haluttiin ne vielä käydä läpi ennen kuin piti lähteä takaisin lentokentälle.
Aika loppui ihan törkeen nopeesti ja melkein tuli jo kiire lennolle. Taas kerran oltiin onneksi käsimatkatavaroilla liikenteessä ja check-in oltiin tehty netissä. Kerettiin siis ihan hyvin. Ihan hirveesti tossa päivässä ei kerennyt ostella, ostin vain kaksi toppia ja housut. Mutta ollaan onneksi menossa kuukauden päästä uudestaan Kuala Lumpuriin ja voidaan jatkaa sitten shoppailuja.
Lento takaisin meni tosi hyvin ja saatiin visatkin alle minuutissa tiskiltä, mutta mun maahantuloviranomainen rupes jotain nillittää mulle siitä, miten mä olisin voinu pidentää mun visaa, eikä mun ois tarvinnu mennä käymään Kuala Lumpurissa. Se oli oikeesti tosi töykee, sano mulle et "Why did you go to Kuala Lumpur only for a day?" Sit ku sanoin et shopping ni se jotain pyöritteli silmiään ja rupes saarnaa mulle, et mun ei kannata ens kerralla poistuu maasta, vaan voin pidentää totaki viisumii, vaikka se on eri viisumi. Se on vähän myöhästä ku lennot Malesiaan ens kuukaudeks on jo ostettu. Ihme jantteri. Niinan viranomainen oli vaan naureskellu ja kyselly et oliko hyvät alennukset. Tosi ihmeellistä toimintaa.
Olikin ihanaa rankan reissaamisen jälkeen päästä pitkästä aikaa omaan sänkyyn ja lämpimään suihkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti