Torstaina alkoi melkein 2 viikon loma ja onkin vihdoin aikaa puuhata kaikkea. Loma on tässä leppoisasti mennyt lähinnä surffatessa ja kavereiden kanssa hengatessa. Viikonloppuna Seeds of Hopen lastenkodissa harjottelussa olevat tytöt tulivat meidän luokse yöksi ja vietettiin tosi mukava tyttöjen viikonloppu.
Perjantaina meille siis ilmaantui 4 tyttöä tänne asumaan ja osa tytöistä nukkui sohvalla, osa meni Niinan makkariin ja jaettiin sitten Niinan kanssa mun makkari. Niina olikin sitten niin kipee, että lähti käymään lääkärissä hakemassa lääkitystä. Me muut tytöt käytiin vaan syömässä mun uudessa vakkarimestassa, Gourmet cafessa, jättimäiset herkkusalaatit. Sieltä saa Balin parhaat salaatit 4 eurolla ja niihin saa itse valita, mitä niihin tulee. Noms, oon koukussa.
Lauantaina juhlittiin sitten Annan synttäreitä meillä ja pyydettiin muutama muukin tyttö käymään. Itse en juonut mitään, koska sunnuntaina aamulla halusin lähteä surffaamaan jo ysiltä. Iankin soitti meille lauantaina ja kysyi, ollaanko tekemässä mitään. Pyydettiin sitten Ian meidän luokse myös viettämään iltaa. Ian olikin todella erilainen verrattuna aiempaan, en tiedä johtuiko siitä että hän oli humalassa vai oliko hän vain muuten omituinen. Ian teki kaikkien tyttöjen olon todella epämukavaksi esimerkiksi välillä aina vihjailemalla tai sanomalla jotain hävytöntä. Olin kaikenkaikkiaan todella pettynyt Ianiin, kun olin niin ajatellut että onpas mukava tyyppi. Niina sitten lopulta lähetti Ianin yksin taksilla hotellille. Onneksi muuten oli ihan mukava ilta tyttöjen kanssa :)
Annan herkullinen suklaakakku
Sunnuntaina lähdettiin sitten porukalla käymään etelässä Uluwatussa ihailemassa auringonlaskua ja katsomassa yksi paikallinen surffibaari, minne kuulemma kaikki surffarit kokoontuu bilettämään sunnuntaisin. Mestan nimi oli Single Fin ja syötiin siellä myös ruokaa. Ruoka ei ollut mitään loistavaa ja sen lisäksi annokset olivat pieniä ja kalliita. Onneksi näkymät ravintolasta oli aika upeat ja sen lisäksi live-musiikki oli loistavaa. Meno oli kuitenkin sen verran vaimea, että päätettiin siirtyä Kutalle jatkamaan juhlintaa. Kerettiin vielä Alleycatsiin ennen kun se meni kiinni ja jatkettiin sieltä matkaa Skygardenin kautta Eikoniin :D
Tämä näkymä oli upea ja tuli mieleen melkein meidän mökin kuistin auringonlaskut :D
Maanantaina piti käydä hakemassa kaupasta ruuat jo valmiiks jääkaappiin, koska tiistaina ei saanut lähteä pois kotoa. Tiistaina oli siis Nyepi, eli Silent day(hiljainen päivä), millä juhlistetaan Balilaista uutta vuotta. Balilainen kalenteri on vain 210 päivää, eli myös tämän mukaan juhlitaan Nyepiä.
Monta päivää ennen Nyepiä on erilaisia seremonioita ja kulkueita, mitkä välillä on sulkeneet kokonaisia katuja ja on ollut erittäin hankalaa kulkea skootterilla ympäriinsä. Lauantaina kun oltiin menossa syömään tyttöjen kanssa, niin törmättiin yhteen isoon kulkueeseen ja seistiin onneksi vain noin vartti siinä odottamassa kun kulkue meni ohi. Kyseessä oli Melasti-rituaali, missä monet hindutemppeleiden pyhät esineet viedään merelle tai muuhun vesilähteeseen puhdistettaviksi.
Maanantaina oli sitten luvassa Ngrupuk-paraati ja hirveästi mekkalointia, minkä tarkoituksena oli karkoittaa kaikki pahat henget takaisin mereen. Jokainen kylä tai temppeli oli tehnyt ogoh-ogoh-hahmoja, mitä sitten paraateissa kuljetettiin ympäri lähialueiden katuja. Ogoh-ogohit usein kuvastavat pahoja henkiä. Näihin hahmoihin törmäsi jo päivällä monta kertaa.
Paikalliset pojat kuljettamassa ogoh-ogohia temppelille iltaa varten.
Illalla lähdettiin toisten oikistyttöjen villalle, missä he asuvat paikallisen perheen kanssa samassa pihapiiirissä, niin saimme vähän paikallisilta opastusta, että minne kannattaa mennä. Oltiin tyttöjen kanssa pukeuduttu saronkeihin, eli melkein oikeaoppisesti perinnepukuihin. Pitkähihaista paitaa ei tarvinnut laittaa, niin jätin sen pois, mikä olikin ihan hyvä, koska kulkueita seuratessa oli pikkasen hikiset oltavat siinä väentungoksessa.
Ennen lähtöä perhe parin vaihtaritytön voimin kiersi soihtujen kanssa
ympäri pihapiiriä puhdistamassa paikkaa pahoista hengistä. Kuva
taiteellisesti ja erittäin tahallisesti ylivalottunut :D
Paikallisen perheen äiti oli leiponut meille kue pandania eli vihreetä kakkua
Villalta lähdettiin sitten porukalla seuraamaan kulkueita. Kulkueet oli todella huumorisia ja niitä oli hauska seurata. Kulkueissa paikallisten temppelien pojat kantoivat bambukehikoilla ogoh-ogoh-hahmoja ja pyörittelivät ja heiluttelivat niitä ympäriinsä.
Tiistaina Nyepinä ei sitten saanut poistua kotoa ollenkaan ja piti myös elää ilman sähköä. Nyepinä ei siis saa käyttää sähköä, poistua kotoa, tehdä töitä ja myös hauskanpito on kielletty. Jotkut myös paastoavat koko päivän. Tarkoituksena on keskittyä rukoilemiseen ja esi-isien kunnioittamiseen. Kaduilla partioi Pecalangit, eli paikalliset perinteiset vahdit, että kaikki noudattavat sääntöjä. Koko päivänä Balilla on suljettu lentokentät, satamat ja tiet. Itse täällä pikkasen rikon sääntöjä ja vaan makoilen huoneessa lepposasti läppärin kanssa. On ollut erittäin virkistävä päivä ja onkin kiva lähteä huomenna hyvin levänneenä kohti Gili-saaria tyttöjen kanssa, en malta odottaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti