sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Turistioppaana

Meidän loman jälkeen olikin ihanaa, kun oli pitkä aika taas siihen, kunnes täytyy uudestaan lähteä Balilta. Vielä ihanampaa oli se, että huhtikuun ensimmäiset kolme viikkoa oli koko ajan kavereita ja perhettä käymässä Suomesta. Oli siis mun aika taas toimia turistioppaana, mikä oikeastaan alkaa täällä olemaan kohtalaisen helppoa, koska väittäisin että alan tuntemaan Balin menoa jo jonkin verran.

Kun tultiin Kuala Lumpurista kotiin Balille, kävin nopeasti vain kotona vaihtamassa vaatteet, koska kaverit Emma, Pekka ja Pauliina oli Suomesta tullut tänne Balille mua viikon ajaksi moikkaamaan. Lähdin heti Kutalle janttereiden kanssa vähän illalliselle ja yksille, sekä tinkaamaan halvat Gili-liput indonesiaksi turistien puolesta. Seuraavana päivänä heidän porukka jatkoikin matkaa suoraan Gileille ja suosittelenkin sitä paikkaa kaikille, jotka tulevat Balille edes käymään, se on ehdottomasti yksi mun lempipaikkoja koko maailmassa :)

Emma, Pekka ja Pauliina palasivatkin parin Gili Trawanganilla vietetyn päivän jälkeen takaisin Balille ja loppuviikko menikin lähinnä biitsihengailuun ja Kutan yleiseen kiertelyyn. Olikin hauskaa kun tuli hengattua biitsillä, niin annoin todella nopean surffauksen alkeet -oppitunnin ja pienen harjottelun jälkeen Emma ja Pekka olivat jo melkein prosurffareita :D

Mä ja Emma <3

Loppuviikosta käytiin katsomassa Balin yksi tärkeimpiä temppeleitä, eli Uluwatu-temppeli ja ihailemassa kaunista auringonlaskua. Tuntuu että auringonlaskut on yksi asia, mikä tulee aina miljoonannenkin kerran olemaan mulle aina yksi maailman kauneimpia asioita. Yksi päivä olinkin ajamassa meidän lähiriisipellon halki skootterilla ja oli pakko pysähtyä tienposkeen ottamaan kuvaa. Muutama riisityöläinen vähän huolestuneesti vilkaisi aluksi mun suuntaan kun pysäytin skootterin, mutta jatkoivat nopeasti hommiaan kun huomasivat että mulla ei ollut skobaongelimia, vaan taas yksi omaperäinen länkkäri rupee ottamaan kesken kaiken kuvia jostain niinkin dillestä ku riisipellosta auringonlaskussa :D

Uluwatun kallionkielekkeet
Auringonlasku Uluwatussa
Auringonlasku lähiriisipellolla
Viikko kavereiden kanssa hengatessa meni ihan liian nopeasti ja oli todella haikeaa sanoa lauantaina hyvästit :) Onneksi ei kovin kauaa kerennyt jäämään haikeuteen kiinni, koska siinä missä Emman kööri lähti takaisin sunnuntaiaamuna, niin mun koko perhe tuli tänne jo sunnuntai-illan lennolla :D Koko perhe on siis äiti, isi, Jenni, Samppa, Olli ja Minna :D Olisin sunnuntaina jo mennyt perhettä hotellille vastaan, mutta iski jokin omituinen trooppinen sadekuuro taas kerran ja vettä tuli sivuttain, niin ajattelin että parempi olla ajamatta sellaisessa säässä. Onneksi aamulla oli taas perus Balisää, eli sininen taivas ja +30 astetta lämmintä.

Tuliaisia Suomesta! :D
Oli tosi kiva hengailla pitkästä aikaa koko perheen voimin, etenki ku mul on omast mielest maailman paras perhe :D Perheen kanssa tulikin lähinnä hengailtua biitsillä ja kaikki muut kokeilivat surffausta, paitsi äiti. Jopa isi pääsi ylös laudalla (vaikka tosin hieman huterasti) :D Olli oli tietysti ihan luonnonlahjakkuus surffauksessa ja loppuajan vaan ownaili aaltoja mun kanssa.

Teoriaopetus kuivalla maalla
Olli surffaamassa
Olli ei siis surffaa karvapipo päässä, vaan aurinkohattu, mikä tarkoitettu surffaukseen :D
Mä ensimmäistä kertaa lyhyemmällä laudalla
Jenni koitti poseeraa mun laudan kaa, ni piti
tietysti photobombaa :D
Käytiin myös perheen kanssa autoretkellä tutustumassa pikkasen Balin maaseutuunkin. Käytiin yhdessä Balin tunnetuimmista temppeleistä, mun yhdessä lempikaupungissa, Ubudissa, sekä katsomassa isoja riisipeltoja.

Perus balilainen kylätemppeli


Koko perhe koolla :)
Ubudin monkey forestissa oli jonku venäläisen
muotilehden kuvaukset meneillään
Apina teki läheisempää tuttavuutta Sampan kanssa :D
Balilaiseen tyyliin riisipeltoja
<3
Mallasin äitin Ubudista ostamaa saronkia ja näytin
vähän mun balilaisia tanssimuuveja :D
Oli haikeaa sanoa taas hyvästit perheelle, mutta onneksi Jenniä ja Samppaa näkee jo kohta Australiassa, kun me mennään yhdessä valloittamaan mannerta! Sen lisäksi heti kun perhe lähti, mäkin lähdin ite kavereiden kanssa Balin maaseudulle pienelle road tripille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti