Lento Hong Kongista Balille meni todella nopeasti. Johtuu ehkä siitä, että nukuin koko lennon, paitsi ruokailut tietysti. Hirveä lämpöseinä iski vastaan heti kun päästiin lentokoneesta ulos. Hieman tuskanen olo oli farkuissa ja kevättakissa. Onneksi passintarkastuksessa ei kestänyt kauaa kun oltiin hankittu viisumit valmiiksi jo Suomesta.
Rinkatkin tällä kertaa löytyi heti ja joku paikallinen tarjoutui kantamaan sitä. Sanoin vain että no thank you ja nappasin rinkan omaan selkään. Myöhemmin kuulin koulukaverilta että ne oli maksanu siitä kannosta jollekkin 4 tyypille melkein 40 euroa yhteensä, kun eivät olleet tarkasti kattoneet mitä seteleitä olivat antaneet. Hups.
Heti lentokentältä poistuessa myös muutama tyyppi tuli tarjoamaan kyytiä hotellille pimeällä taksilla, mutta odotimme kiltisti sen 40 minuuttia virallisen taksin luukulle. Kuulemma normaalina päivänä ei ole minkäänlaista jonoa tiskille, mutta uuden vuoden päivä olikin joku vuoden hirvein kaaos. Ei siis valittu parasta päivää tulla Balille. Meidän taksikuski(jota päätin kutsua Ketutiksi, koska en oikeaa nimeä muistanut kysyä) sanoi meille, että normaalisti hän nukkuu kaikki päivät lentokentällä, mutta nyt on ihan hirveä kaaos.
Heti huomattiinkin kun lentokentältä päästiin, että liikenne oli ihan jumissa. Meidän oli hankala silloin arvioida että onko se normaalistikkin tuollaista, mutta Ketut sanoi että ei todellakaan ole. Ketut arvioi että hotellille kestää joku ehkä pari tuntia, normaalisti menisi 20 minuuttia.
Lisää mutkia matkaan tietysti aiheutti myös se, että muutama kilometri edettyämme, meidän taksi hajosi. Jokin kytkinvaijeri meni kai poikki. Noh, Ketut laittoi minut ohjaamaan taksia ja he Niinan kanssa työnsivät sen tien viereiselle parkkipaikalle odottamaan korjausta. Voinpahan siis sanoa että olen ajanut Balilaista taksia :D
Ketut sitten viittilöi puolisen tuntia tien varressa meille jonkun kiltin autoilijan ajamaan meidät hotellille. Lopulta hän sai pimeän taksin heittämään meidät tuplahinnasta(14e) meidän hotellille.
Ketut oli kyllä todella symppis janari, se oli ihan älyttömän huumorintajuinen ja selitteli hirveästi omia juttujaan. Muun muassa sitä miten se näki musta heti sen et mä ajattelen liikaa mun päällä enkä tarpeeks mun sydämellä. Mun pitäis kuulemma unohtaa välillä mitä järki sanoo ja luottaa mun omaan vaistoon. Fiksuja sanoja kyllä. Ketut myös sanoi että Balilla nainen nähdään vahvempana kuin mies. "Not stronger like in muscles, but in soul. Women have stronger soul." Odotan innolla että pääsen tutustumaan paremmin tähän Balilaiseen tapaan nähdä elämää.
Päästiin ihan hyvin pimeän taksin kyydissä perille hotellille eikä tullut mitään ongelmia. Kokonaisuudessaan siis matka lentokoneesta hotellille oli kestänyt 5 tuntia. Väsymys oli niin suuri, että käytiin vain nopeasti hakemassa marketista jotain pientä syötävää ja mentiin ajoissa nukkumaan. Piti kerätä voimia seuraavien päivien villan etsimiselle. Ihan hyvä että kerättiin voimia, koska villan etsiminen osoittautuikin kohtalaisen rankaksi hommaksi.
Ketut <3 mission 1 accomplished;)
VastaaPoistaHaha :D
Poista