perjantai 11. tammikuuta 2013

Hong Kong: Viimeinen päivä (uusi vuosi)

Lauttamatkan jälkeen kun saavuttiin takaisin Hong Kongin hostellille, oli iloinen yllätys vastassa: meidän matkatavarat oli vihdoin saapuneet! Erittäin voitokasta. Ite rupesin jo miettimään et kiva jos ne on lopullisesti hävinny ku siellä on kaiken maailman elektroniikkajohtoja mitä on todella hankala ruveta hankkimaan tilalle. Vaatteilla ja muilla ei ollut niin väliä, niitä olisi saanut ostettua kuitenkin uusia.

Hetkinen siinä chillattiin hostellilla ja otettiin sitten suunta kohti Victoria Peakin tramia. Siellä oli noin puolentoista tunnin jonot meitä vastassa. Omasta mielestä se tram itsessään ei ollut niin jonottamisen arvoinen, mutta näköalat olivat. Jos joskus palaan Hong Kongiin niin käyn kyllä huipulla uudestaan, mutta otan suosiolla bussin tai taksin huipulle.


Näkymät ylhäältä oli todella upeat. Valokuvalla ei ole mahdollista ilmaista sitä valtavaa valomerta, mitä se keskusta oli.


Päätettiin syödä uuden vuoden juhlaillallinen huipun yhdessä ravintolassa. Menu sisälsi tietysti täytettyä lobsteria, niin sitä oli pakko ottaa. Jälkkäriksi kelpasi vain suklaisin suklaakakku.



Lähdettiin peakilta sitten hostellille valmistautumaan illan juhlintaan. Käytiin lähinnä laittamassa lisää vaatetta päälle, ulkona oli jostain syystä todella kylmä.

Hostellilta matkalla keskustaan metro oli ihan törkeen täynnä porukkaa. Kaikki yritti tietysti päästä keskustaan kattomaan ilotulitteita. Onneksi sit rannassa poliisi osas aika hyvin aidata porukkaa osioihin, niin ei ollut missään vaiheessa mitään ahdistavaa tungosta.


Meille sattui hyvin kun päädyttiin The Peninsula -hotellin eteen, koska niillä oli joku niiden vieraille järjestetty konsertti. Missattiin valitettavasti ilotulitukset, mutta konsertti viihdytti meitä aika hyvin. Oli oikeastaan aika kova meno. Ja oli hauska kattoa kun aasialaiset(ja ehkä kaikki muutkin) innostu täysillä kun alkoi soimaan Gangnam Style.


Kaikenkaikkiaan kohtalaisen rauhallinen uusi vuosi, ei edes tullut juotua mitään. Oli todella hassua katsoa paikallisten menoa, kun kukaan ei ollut humalassa. Paikallisilla oli selkeesti ihan totaalisen erilainen juomakulttuuri kun mihin on Suomessa uusina vuosina tottunut.

Käveltiin sitten konsertin loputtua kotiin reilun kolmen kilometrin matka. Ei viittitty lähteä metroon, koska sinne oli ihan hirveät jonot ja jotenkin ahdisti se idea että oltaisiin koitettu tunkea sinne miljoonan muun ihmisen kanssa. Oikeastaan kotimatka oli hauska maan päällä kun törmättiin kaikkiin hassuihin yksilöihin, esimerkiksi johonkin tyyppiin, joka oli sit päättänyt pukeutua iron maniksi.


Rauhallinen uusi vuosi siis, onneksi, koska seuraavana aamuna matka jatkui vihdoin kohti Balia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti