Ekalla viikolla meillä oli koulua vain maanantai ja tiistai, lähinnä orientaatiota. Siellä kerrottiin meidän kurssien sisällöstä ja muuta yleistä täällä Balilla opiskelusta.
Osa meidän opettajista kävi esittäytymässä ja vaikutti todella kivoilta tyypeiltä. Sit meille oltiin järjestetty myös balilaisen tanssin esitys.
Toka päivä alkoi trooppisten tautien luennolla, minkä mä uudelleennimesin hysteerisen panikoinnin luennoksi. Sitä oli pitämässä yhden paikallisen klinikan lääkäri. Sillä oli esitteet mukana, missä luki mitä kaikkia rokotteita voi käydä hakemassa sen luota. Special price! :D
Tyhjällä vatsalla ei tarvinnut onneksi orientaatiota kuunnella, koulu oli järjestänyt meille lounasboksit. Niistä löytyi aika mielenkiintosia ruokia ja pystyi lähinnä arvailemaan että mitä ne sisälsi. Ainakin ihan hyvältä maistui suurin osa ruuasta, ni mikäs siinä vaikka ei ihan varmuudella tiennyt mitä söi. Niisu maistoi kuulemma jotain lihan näköistä mikä maistui kai ihan maksalta. Ite en ollu onneks sitä onnistunut maistamaan.
Orientaation aikana piti myös ilmottautua kursseille, valita vähintään viisi kuudesta vaihtoehdosta. Tässä mun kurssit:
- Indonesian Language
- Economy and Business of South East Asia
- The Indonesian History, Ethnology, Culture and Customs
- International Tourism Management
- Business Law and Legal Tradition on Trade and Investment
Koulua on siis ma-ke klo 9-12.40. Sen lisäksi meillä on suunnilleen joka toinen torstai excursioita eri paikkoihin puuhastelemaan kaikkea mielenkiintoista, esimerkiksi käydään jossain temppeleissä tai paikallisissa marketeissa.
Tiistain orientaation jälkeen lähdettiin käymään paikallisessa lastenkodissa, mitä meidän vaihtarijärjestö tukee. Kyyti sinne taittui lasten koulubussissa. Se oli kohtalaisen ahtaanpuoleinen ja tuskasen kuuma. Yksi kolmesta bussista myös meni rikki matkalla. Kuulemma lapset oli onneksi kohta saamassa uuden koulubussin sen vanhan tilalle :)
Lastenkoti oli siis nimeltään Seeds of Hope ja siellä asuu 68 lasta, joista nuorin taisi olla 2-vuotias ja vanhin 22-vuotias. Näillä lapsilla näytti olevan todella hyvät oltavat ja erittäin tärkeää oli myös se, että kaikilla oli mahdollisuus päästä kouluun. Balilla on jotkut perheet niin köyhiä, ettei todellakaan ole itsestäänselvyys että lapset pääsisivät kouluun. Suuri osa lastenkodin lapsista oli sellaisia, kenen vanhemmilla ei ollut varaa pitää lapsia enää luonaan. Onneksi lapsilla on kuitenkin lastenkodissa hyvä olla ja vanhempien kanssa koitetaan järjestää tapaamisia niin usein kun on mahdollista.
Lapset olivat todella ihania ja olivat jopa järjestäneet meille tanssi- ja musiikkiesityksen. Kuulemma musiikilla on tärkeä rooli lasten elämässä ja todella moni soittaa jotain soitinta tai laulaa. Lapset ovat myös perustaneet omia bändejä ja välillä järjestävät keskenään bändikisoja.
Siljan maskotti -hylje, minkä toin Suomesta, pääsi heti hyvään käyttöön yhden pikkutytön kainaloon päikkärikaveriksi. Too adorable :)
Lapset asuivat pienissä huoneissa, noin 2-3 lasta per huone. Kaikissa huoneissa oli pieni parisänky ja joskus myös patja kolmannelle sängyn alla. Kaikissa huoneissa oli myös oma vessa ja suihku. Lasten päivärutiineihin kuului koulun lisäksi huoneen siivous joka päivä, eli huoneet oli todella puhtaat kyllä. Kaikki lapset osallistuvat myös muihin lastenkodin askareisiin, kuten ruuanlaittoon.
Lastenkotivierailun jälkeen Melika odottikin meitä jo villalla. Melika tuli parin viikon vierailulle tänne meidän luokse. Luvassa siis paljon turisteilua :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti